Author Archives: elikar

Turun tähtitieteen tohtori Faustista & Skinheadien hyökkäyksestä Neitsytkuningattaren tragedian kautta Pennisillan parhaaseen paikkaan

[this is a copy retrieved from old server]
Kompensoin omaa taittuneen viime vuoden televisiottomuuden loppuperiodiani osaltaan käymässä aktiivisesti katsomassa Suomen Elokuva-arkiston Turun näytäntöjä edesmenneen Ingmar Bergmanin Seitsemännestä Sinetistä alkaen täyttäen samalla näin myös henkilökohtaisen klassikkoelokuvasivistykseni aukkoja, joihin sisältyi F.W.Murnaun vamppyyritarina Nosferatu, josta olin aiemmin nähnyt vain otoksia ja jonka loihtima tunnelma onnistui saamaan minut pauloihinsa hieman etukäteisarvelujani voimallisemmin. Tuota liki runollista elokuvaa katsellessani ajatukseni vaelsivat toviksi sen aikaansaamaa assosiaatioketjua pitkin Vartiovuoren laella likellä konstantinopolilaista työpaikkaani kohoavan C.L.Engelin suunnitteleman tähtitornin näyttämölle keskelle sekä raivoavaa Turun paloa että tieteenhistoriaa niin aiemmin J.W.Goethen kuin sittemmin Murnaunkin käsittelemän Faustin tarinan varhaiseen omaan varianttiini F.W.Argelanderin henkilöhahmoon sovellettuna pitkälti inspiroituneena tämän Aurinkokunnan matkasuuntaa siellä selvittäneen Turun akatemian observaattorin legendaarisista syyskuun neljännen päivän illan havaintopäiväkirjamerkinnöistä vuodelta 1827:
´

Tässä havainnot keskeytti hirvittävä tulipalo, joka pani Turun tuhkaksi.”

Vartiovuoren tähtitorni
Vartiovuoren tähtitorni

Faust tarinan lähteiltä löytyy ilmeisesti myös aivan todellinen Johann Georg Faust niminen väitetysti alkemiaa, astrologiaa ja magiaa niinä aikoina kun renessanssin kulttuurivirrat huuhtoivat saksankielisen kulttuuripiirin maailmaa harjoittanut henkilö, minkälaisesta keitoksesta on helppo ymmärtää voineen nousta ja muovautua jos jonkinlaisia juttuja vaikkapa hyvinkin arveluttaviin keinoihin turvautuvasta viisastenkivenmetsästäjästä, joka saattaisi olla valmis jopa myymään oman sielunsa paholaiselle tyydyttääkseen sillä tiedonjanoaan, minkä kaltaisen tulkinnan valossa tietysti liki liekkeihin jäävän apeksinmetsästäjä Argelanderinkin tarinan voisi esittää. Selviytymismahdollisuuksiensa maksimoimiseksi selviytyjän ei aina ole mielekästä omine rajallisine resursseineen haalia itselleen mahdollisimman paljon tietoa tai sen käsittelykapasiteettia koska niilläkin on hintansa vaan toisinaan moisia kannattaa mieluummin ulkoistaa tai turvata muihin karkeampiinkin keinoihin, joilla koettaa selvitä niiden niukkuudessa. Esimerkinomaisesti voidaan näin painottaen aluksi kuvitella vaikkapa miten Argelander olisi saattanut aikanaan ensin luotsata itsensä kohden Turkua ennen kosmisempaa suunnanmääritystään: Kenties hän oli selvinnyt monessa läpi vuosisadan alun lapsuutensa Preussin Memelin luottamalla alkajaisiksi sekä omiin lähisukulaisiinsa että heiltä saamiinsa ohjenuoriin ynnä täydentämällä ja korvaamalla niitä muun muassa imitoimalla muita hänen nähdäksensä menestyksellisiä toimintamalleja valintaprosessipäätöstensä suorittamisessa karttamatta myöskään omasta luottamuspääomastaan hänelle riippuvaisten tahojen neuvoja välttämättä aina täysin itse kokonaan ymmärtämättä moisissa käyttämiensä ohjeiden käyttökelpoisuuksien syitä sen sijaan, että olisi aina sitonut riskaabelisti niiden tekemiseen tiukasti vain henkilökohtaisia mentaaliresurssejaan täydentämättä moisia näin osin evoluution häneen tiukemmin tai osviitanomaisemmin etukäteenkirjoittamin tavoin kuten tutkimalla aina “nuorfaustisesti” ylettömän tarkasti vanhempiensa hänelle tarjoaman ruuan myrkyn varalta ennen sen syömistä, miksi ei toisaalta olisi tullut siten oivasti tähän kontekstiin nähden demonstroineeksi moisen käyttäytymisen häiriintyneisyyttä arkisella yksilötasolla. Historiallisessa katsannossa taannoisen tammikuun ja tämän vuoden neljäs viikko näyttäytyi sangen vallankumouksellisen sarastuksen kajossa kun ensin maanantaina Ranskan vallankumouksen liekkien keskellä kuningas Ludwig XVI päätyi mestauslavalle ja sitten sen kidasta ratsasti hänen eräänlaisena seuraajanaan demokratian tulenkantaja muovaten Argelanderin lapsuus- ja nuoruusvuosien maailmaa näin hänen omakohtaiseen tiehensäkin vaikuttaen sytyttäen siten omalta osaltaan niitäkin kulovalkeita, joiden satona tuon viikon päättyessä Helsingin Paasitornin punainen lyhtykin lopulta pitkälti roihahti paloon, mikä valo näine verenpunaisine ilmentymineen on sekin yksilöön palauttaen nähtävissä esittämälläni tavalla faustisen tulen loimuna niille äänestäjille, jotka uhraavat omia resurssejaan jonkin enemmistön populaation jäsenten kollektiiviedun mukaisen äänestysvaihtoehdon selville saamiseksi tullen siten helposti äänestyksen lopputuloksesta huolimatta itse vapaamatkustajien maksumieheksi sekä tämän myötä myös samalla nemesiksenä niille enemmistövallan teologien teorioille, jotka ovat illusorisesti käsitelleet moista jonkinlaisen kaikkitietävän ominaisuudessa. Johtuen Faustin sinänsä pitkälti universaalin kertomuksen kristilliseurooppalaisista juurista olisi tietenkin siksi mitä sopivinta tuoda Argelanderin tarina esittämieni suuntaviivojen mukaisesti sen autenttiselle tapahtumapaikalle Turun kulttuurikaupunkivuotena 2011 osana sille jo nimensäkin puolesta sopivaa Turku palaa -ohjelmistokokonaisuutta esimerkiksi teatteriesityksen muodossa. Turusta kyllä löytyy niin tietotaitoa sen kulttuuriklusterista moisen toteutukselle esimerkiksi tavallaan ironisestikin Turun Taideakatemian & Konservatorion kasvateista, joista erään enenevästi tuntemani Viulistittaren kanssa hiljan keskustelin hänen oman oppilaitoksensa rahoituksesta sille vaihtoehtoja tapaillen tietoisena faustiseen teemaani sopivasti vastaavien päätymisestä helposti esimerkeiksi tuhoisasta verorahoitteisesta koulutuksesta, jonka läpikäyneiden ammattitaidolle ei välttämättä löydy kysyntää kuin myöskin luultavasti ainakin hyvää tahtoa ellei peräti pientä mesenointiapuakin vanhaa tähtitornia nykyään hallussaan pitävän Åbo Akademin säätiön taholta sen sekä muutettua minullekkin Nosferatun tarjonneen elokuvateatterin vaatekaupaksi että oman emäkorkeakoulunsa tultua puolestansa jo kauan sitten sosialisoiduksi. Kenties vaikkapa tulinukketeatterin kerrontametodit soveltuisivat luontevasti osaksi ainakin moisen teatterispektaakkelin huipentuman toteutustapapalettia akatemian kirja- ja arkistoaarteiden kadotessa infernon keskellä savuna ilmaan toimien näin myös siten esimerkkinä mentaaliulkoistamisen vaaroista Argelanderin välttäessä samalla liekkejä pohjimmiltaan rakkaudesta niin itseensä kuin vaimoonsa Maria Sofiaan ja muihin läheisiinsä nousevasta sekä sitä samalla toteuttavasta toiminnasta tiedon ollessa sille oikeassa tälle instrumentaalisessa osassansa ja lopulta koko näytelmän voisi päättää pahimman jäädessä taa neljä päivää myöhemmin Argelanderin lohdullisiin merkintöihin hänen palolta kuitenkin välttyneeseen havaintopäiväkirjaansa:>
Kaikkein kauneimmar revontulet, jotka olen koskaan nähnyt.”


Faust
Rembrandt Harmenszoon van Rijn etsaus Faust vuodelta 1652

Siinä missä Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf oli havaitsevinaan itse antikristuksen uskoi filosofi G.W.F.Hegel taasen nähneensä välähdyksenomaisesti ratsailla oman maailmanhenkensä työssään alunperin ranskaa taitamattomassa Preussin kuningaskuntaan joukkoinensa marssineessa korsikalaisessa, missä väitteissänsä he olivat kenties kutakuinkin suurinpiirtein yhtä oikeassa sekä ollessansa aivan kirjaimellisesti otettuina tietenkin näin omissa harhaisissa fantasioissaan että väljemmin tulkittuina tavoittaessaan kumpainenkin tavallaan jotain keskeistä tästä halki ajan ja Euroopan varjonsa heittäneestä hahmosta, joka tuli toiminnallansa kaataneeksi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan vähentäen sieltä sen Goethen, joka 1772 julisti räväkästi oman isänmaansa olevan siellä, missä hän voi elää ja toimia turvallisesti, ihailemaa tarjontaa tässä suhteessa likimain tuhannesta pikkuruhtinaskunnasta & vapaakaupungista ynnä vastaavasta yksiköstä noin neljäänkymmeneen saatellen ne oman valtapiirinsä alle sysäten siten sekä aluetta poliittisen sentralisaation suuntaan että myös sen väestön aatemaailmaa suopeammaksi moiselle kehitykselle. Tuohon persoonaan henkilöitynyt aikakautensa myrskykeskus ajoi paitsi Preussin Hegelin havainnoimassa Jenan ja Auerstädtin taisteluissa 1806 hävinneen kuningashuoneen turvaan Memeliin eli nykyiseen Liettuan Klaipedaan Argelanderin perheen suojiin niin myös lamauttamalla näin tuon monarkian rakennustoimintaa Napoleonin vanavedessä nousseen uusklassisen rakennustyylisuunnan edustajan ja maineikkaassa Bauakademissa opiskelleen Carl Ludwig Engelin Venäjän keisarikunnan palvelukseen rakentamaan Tallinnan ja Pietarin vaiheidensa jälkeen pitkälti samojen poliittisten tuulenpyörteiden pohjoiseen 1809 sattumalta luomaan tuoreeseen Suuriruhtinaskuntaan ensimmäiseksi merkittäväksi työkseen 1819 valmistuneen Turun akatemian Vartiovuoren tähtitornin

Engel
Carl Ludwig Engel

Teatteri oli Engelin lempiharrastus ja jo ennen Argelanderin saapumista sinne observaattoriksi 1823 näyteltiin tuossa tähtitornissa hänen kutsumiseensa johtanut tosielämän tragedia kun sen ensimmäinen observaattori Henrik Johan Walbeck päätyi siellä vuotta aiemmin itsemurhaan. Syyskuun neljäntenä päivänä vuonna 1827 näyteltiin sitten siellä vastaavasti se suuri seuraava näytös Argelanderin ollessa havainnoimassa taivasta Turun palaessa hänen ympärillään työn lopulta näin keskeyttäen. Tämän jälkeen akatemian toimintaa keskitettiin hetkeksi Vartiovuorelle kunnes keisarillista manifesti pian määräsi sen siirrettäväksi Helsinkiin, jonne myös rakennettiin uusi observatorio, josta Engelin ja Argelanderin yhteistyön hedelmänä tuli hyvinkin käyttökelpoinen aikansa standardeihin nähden Turun tähtitornin saadessa puolestansa uuden roolin ruotsinkielisen merenkulkukoulun tyyssijana aina vuoteen 1967 asti ennen toimimistaan edellislauantain vastaisena aamuyönä minun ja minut sinne sopivasti itse vieneen naisen pienimuotoisen suutelukohtauksen taustakulissina. Preussi alkoi vahvistumaan Napoleonin jälkeen joidenkin tahojen kaavaillessa sille osaltaan hänen vaikutuksestansa johtoasemaa poliittisesti yhtenäisessä Saksassa ja sen prinsseihin näiden pakolaisuuden aikana tutustunut tähtitieteen saralla mainetta niittänyt Argelander kutsuttiin 1837 tämän myötä sinne Bonnin yliopistoon alan professoriksi, minkä jälkeen hän käynnisti esimerkiksi runsaan vuosisadan käyttökelpoisena kestäneen tähtikartaston laadinnan mutta eivät hänen siteensä Suuriruhtinaskuntaankaan katkenneet sillä hän koulutti vielä kaksi tähtitieteen professoria Helsinkiin, joista ensimmäinen oli sieltä lähtöisin ja jälkimmäinen puolestansa hänen oma vävynsä. Tuskinpa tämä sukujuuriltaan savolainen alunperin Königsbergin yliopistossa hallintotutkimusta opiskellut mies koskaan myöskään kokonaan unohti sitä kaupunkia, jonka liekkimeren keskeltä hän kerran kenties erotti tornistansa isoisänsä sen tuomiokirkkoon takoman tuuliviirin, jonka elämäntie taasen oli johtanut aikoinaan Loviisasta meren taa Preussin Tilsitiin, jossa myöhemmin solmittu Napoleonin ja Venäjän keisari Aleksanterin sopimus sekä pienensi Preussin alueen puoleen entisestä että pohjusti tietä pohjoisen Suuriruhtinaskunnan syntyyn ennen hänen pojanpoikansa saapumista sinne avaamaan taivaan salaisuuksia ja todistamaan lipumistamme kohti Herkuleen tähtikuviota.

Argelander


Friedrich Wilhelm Argelander

Tarkoituksenani oli pitkälti sangen satiirisessa hengessä käydä kevytprovokatiivisen antitasavaltalaiseksi eleeksi tulkittavissa olevasti katsomassa Elisabeth: Kultainen aikakausi -elokuva siihen nähden soveltuvimpana päivänä viime joulukuussa mutta kävikin sitten niin että tulinkin itse tasavallan poikien brutaalin hyökkäyksen yllättämäksi hieman ennen tuota kaavailemaani elokuvatuokiota. Ollessani näet kävelemässä tuolloin alkuillasta kotinurkillani eräällä Turun rauhallisimmista alueista huomasin äkkiä ohitettuani kaksi miekkosta tarkkaavaisuuteni muiden kanssakulkijoideni suhteen oltua virittyneenä ympäristökontekstiin nähden keskimäärin melko mielekkään mutta hetkellisesti liiankin matalaintensiiviseksi päätyneeni vaaratilanteeseen kun heistä ensimmäinen kommentoi ärtyneesti olemustani ilmestyttyäni yllättäen hänen lähinäköpiiriinsä todeten sitten kenties aavistuksen päihtyneessä sävyssä heistä toiselle nyt kyllä heittävänsä minua kivellä, mihin tämä puolestansa reagoi kehoittamalla minua juoksemaan, joiden yhteisvaikutuksesta sitten pinkaisinkin vauhtiin väistäen näin samalla minua kohden ainakin summittaisesti naurunremakan kera viskatun kivenmurikan. Myöhemmin tuttavattaristani muuan Laulajatar sanoi minun olleen väärässä paikassa väärään aikaan kysyen vielä mahdollisesta rikosilmoituksen jättämisestäni siitä ja eräs Tähtiharrastajatar puolestansa virkkoi kutakuinkin luulleensa “koko genreen olleen kuollut” kerrottuani heille erikseen näiden päänsä kaljuiksi ajelleiden rautaristipaitoihin pukeutuneiden lapsosten toimista. En tullut invaasion jälkimainingeissa lähteneeksi sen enempää nakkaamaan nahkapäätä itse takaapäin kivellä kuin tekemään tuosta kenties hankalasti todistettavissa olevasta tapauksesta mitään rikosilmoitusta epävahingonkorvauskeskeisen & insensiteettipuutteisen sekä jo muutoinkin ruuhkautuneen valtiollisen oikeusjärjestelmän rattaisiin puntaroituani myös moisen mahdollisia vaikutuksia kivittäjän tai vastaavien jatkokäyttäytymiselle arvioituani sellaisen olevan potentiaalisesti liian kallista itselleni antaen koko tapauksen sikäli jäädä ajatellen lisäksi että olisin optimaalisemmankin oikeusjärjestelmän olosuhteissa tullut kenties etukäteen hyväksyneeksi mahdollisuuden tietyllä todennäköisyydellä joutua liki vastaavaan tilanteeseen suosiessani jo peruskustannussyistä sekä läpikattavaa ohuempaa turvaa sen taholta että siksikin omavastuuta tarkkaavaisuudenkin saralla piirun enemmän kuin mitä itselläni kyseiseen konfliktiin tullessani nyt oli ollut. Tavallaan tuo kohtaamani rautaristikaksikko oli osittain aatehistoriallisella ja semioottisella tasolla sen saman myrskykeskuksen tielleni Turkuun heittämä kuin joka vaikutti preussilaiskaksikko Argelanderin ja Engelin aiemmin ristenneisiin polkuihin sillä riehuessaan Euroopassa Napoleon tuli siis muun ohessa kylväneeksi myös nationalismin siementä ja raivanneeksi tieltään, hänen erään myöhäisemmän seuraajansa sanoin, paavin divisioonina toimineita hengellisiä ritarikuntia kuten saksalaisen ritarikunnan, jonka symbolina toiminut rautaristi päätyi sittemmin radikaalien kansalliskollektivistien yleisempään kuvastoon Engelin opiskelutoverin sekä uusklassisen arkkitehtuurin silloisen suurimman nimen Karl Friedrich Schinkelin ensin muovattua sen vahvistuvan Preussin valtiovallan käyttöön, minkä jälkeen Otto von Bismarckin jatkettua raudalla ja verellä korsikalaisen työtä siitä tuli lopulta eksplisiittisesti kansallissosialistisen

ekspansiivisen valtakunnan yksi keskeisimmistä tunnuksista

.

Primääristi kohtaamieni kansalliskollektivistimiekkosten mahdollinen itsensä uhraaminen muutamille omille geneettisille piirteillensä pidättäytymällä sekä niiden takia seurustelusuhteista, joiden mahdollisista hedelmistä moisia ominaisuuksia olisi karsiutunut pois sellaisten tieltä, jotka kompensaationa tällaisissa valtiovallattomihkoissakin vaihtokaupoissa näin menetetyille olisivat hintaansa nähden tarpeeksi todennäköisesti edistäneet jäljellejääneiden piirteiden selviytymismahdollisuuksia että vastaavista irrationaalisista syistä muunkinlaisesta kaupankäynnistä johtaa tosiasiassa helposti niin kyseisten henkilöiden kuin heidän omasta mielestänsä vaalimien ominaisuuksienkin joutumiseen huonompaan asemaan toiminnassaan näissä suhteissa mielekkäämpiin yksilöihin, mitä kuilua vielä aktiiviselta puolelta tietenkin syventää kansalliskollektivistien harjoittama omien resurssiensa haaskaaminen itsetuhoisiin tavoitteisiin kuten muiden pakottamiseen heidän määrittelemiinsä muotteihin väkivaltaa ja sen uhkaa kaihtamatta, mikä lopulta myös eristää tätä väkeä sellaisista toimista enemmän pidättäytyvien muodostaman liberalistisen yhteiskuntakontekstin tuomien etujen puolustusjärjestelmineen ulkopuolelle. Näin siis ensisijaisesti mutta sekundäärisesti samalla sekä vasemmistokollektivisteja että heidän oikeistokollektivisteja vastaan suunnattua arvostelua individualistisemmasta perspektiivistä kritisoiden on myöskin totta, että mikä tahansa geneettisen koodin muutos tai sosioekonomiskultturellinen konteksti ei ole hyväksi oman perimän selviytymiselle ajateltaessa vaikkapa niin säteilyolosuhteita tämän planeetan eri alueilla saatikka muualla tai sitten parasiittimeemien dominoimia uskonyhteisöjä esimerkiksi potentiaalisesti symbioottisten varianttiensa sijaan sillä vaikka hajauttamisella on monesti omat hyvät puolensa niin samoin on myös monen riskin välttämiselläkin kuten joskus saattaa olla epäfaustisen pragmaattista välttää jo muutamien yleispiirteiden perusteella jotakuta oli kyse sitten häneen lisätyistä tai synnyinpiirteistä sillä rikollisjengit merkitsevät toisinaan jäsenensä esimerkiksi rautaristitatuoinneilla nostaakseen niistä erkaantumisen kustannuksia signaloidessaan niillä heidän taustaansa ja tuottaakseen näin tehokkaammin niiden omille jäsenille ekskommunikointiuhan avulla julkisia hyödykkeitä kasvattaen siten myös omaa atraktiivisuuttaan rekrytointimielessä ulospäin kasvaakseen itse, mikä voi tapahtua jo olemassaolevaakin geneettisesti määräytynyttä ulkonäköpiirrettä hyväksikäyttäen, mikä aiheuttaa näin ulkoishaitan sellaisen omaavalle mutta jengiin ainakin toistaiseksi kuulumattomalle henkilölle ynnä yritettäessä ostaa markkinoilta esimerkiksi omaan geeniperimään liittyvien mentaalikapasiteetin elementtien manipulointia joko moisten vähentämistarkoituksessa niiden voidessa muodostua ylimääräiseksi kulurasitteeksi vaikkapa ollessansa tarvittaessa hankittavissa sopivan todennäköisesti soveltuvaan hintaan muualtakin tai sitten lisäämistarkoituksessa edesauttoi sitten kumpi tahansa selviytymistä ei ole hyväksi jos valtiovalta on omana oikkunaan puuttunut sopimusvapauteen asettamalla esimerkiksi yrityksien henkilöstölle omia “mentaaliresurssikokonaiskapasiteetin kantilta työtehtävärajoitteisten” -kiintiöpakkopaikkojaan sen voidessa heikentää muiden kustannuksella sekä yritysten kannattavuutta työllisyysvaikutuksineen että niiden välistä kilpailua palveluvaikutuksineen myös esimerkiksi kyseisen kiintiöryhmän omille edustajille tai heitä palvelua paremmin saadessansa toisaalle työllistämään kykeneville, mikä kertoo markkinoiden vaikutuksesta paitsi tuotteidensa että näin myös osaltaan ekologisiksi lokeroiksikin paljastuvien työpaikkojen kautta perintötekijäkombinaatioille erikoistumisen tuoman yleisrauhoitusimpaktin  ohessa

Napoleon

Selviytymiseni oikeistoskinheadien yllätysterrorihyökkäyksestä fyysistä integriteettiäni vastaan ei kuitenkaan merkinnyt onnistumistani käydä elokuvateatterissa katsomassa aikomallani tavalla filmatisointia Tudorien kuningashuoneen kuuluisimmasta kontroversiaalista kuningattaresta mutta sen sijaan katsoin itsekkin hyväksi havaitsemani palkitun HBO:n ja Channel 4:n tuottaman kaksiosaisen Neitsytkuningatar minisarjan samaisen Henrik VIII:n anglikaanisuuden valtionkirkkoineen ohella alullepaneman Elisabeth I:n vaiheista, jossa hänen lausumaksensa laitettu toteamus sydämen hallitsemisen vaikeudesta tiivisti sen oivasti sekä hänen henkilökohtaista elämäänsä että yhteiskuntakuvausta integraalisesti yhteen punoneessa verevässä tarinassa, kontrastissa monille aristokraattikuvastoa käyttäneille sekä yhteiskunnallisesti että psykologisesti kastroiduille kevyille pukudraamoille, esille tuotuja sinänsä huomionarvoisia seikkoja monarkioista yleisemmälläkin tasolla käytäville keskusteluille niiden monenkeskisessä ylivaltiaattomassa järjestyksessä solmimien sukulaisuussuhteiden pitkälti takaamien turvallisuusliittojen tuomille rajoituksille niin puolustussidevarmuutta nakertavalle huikentelevaiselle käytökselle kuin yksilön mahdollisuuksille yleensäkään moisten kahlitsemana saada aidosti rakastaa puolisoaan ja tulla rakastetuksi tämän taholta oman itsensä geeniperimineen vuoksi pelkkien instrumentaalisten sitä helposti monesti niidenkin kantilta kielteisesti haurastuttavien pariutumissyiden sijaan, mikä voi yhtäältä traagisesti jättää vanhenevan vahvan hallitsijan yksin onnettomaksi valtaan takertuvaksi potentiaalisesti valtakunnan jatkuvuuden vaarantavaksi väliinputoajaksi vailla perillisiä ulkoisten ja sisäisten vihollisten ympäröimänä mutta toisaalta siinä voi vapauttavasti yleispoliittisella tasolla nähdä erään hallitsijapersoonan itsensä kautta näin toteutuvan absolutismin itsetuhomekanismin ihmisyhteisöissä. Tudorien sukusaagan vaiheiden vielä kiehtomille näinä aikoina kun heidän entisillä maillaan sittemmin pääministerinäkin toiminut Tony Blair on odotetusti kääntynyt vaimonsa menojensa osanottaja määrässä siellä jo anglikaanit ohittaneiden katolisten uskoon on tiedossa pian herkkua kun televisiokanava Nelonen aloittaa tänä torstaina eli Suomen sodan syttymisen vuosipäivänä lähettämään heidän viidennestä ja viimeisestä monarkistaan jo Elisabeth ja Elisabeth: Kultainen aikakausi -elokuvien käsikirjoitukset loihtineen Michael Hirstin merkittävyydessään The Sopranosiin verrattua tuoretta niitä varhaisempiin Henrik VIII:n aikoihin sijoittuvaa soveltuvasti historiaa oikovaa ja erotiikkaa kaihtamatonta Tudors -televisiosarjaa.

Elisabeth I]

Kaksisataavuotisjuhliaan kohden ajassa rynnivän Keisarin Suuriruhtinaskunnan alkuaikojen kaupunkirakentamisen ja Venäjän valtiomytologiaan kudotun käsityksen siitä Rooman valtakunnan kolmantena inkarnaationa myötä kaksipäisen kotkan sulanpainanteet näkyvät edelleen niin Turun kuin Suomen myöhemmän pääkaupunginkin keskustojen arkkitehtoonisissa ilmeissä Engelin tulipalotoleranttina ruutukaavapohjaisena empirekäsialana. Tämä keskeinen Turun nykypäivän kaupunkirakenteen elementti vaikuttaa unohtuneen sen anakronistisen väen edustajilta, jotka kannanotoissaan ovat väkisin puoltaneet mahdollisesti rakennettavan kevyenliikenteen Pennisillan uudesta paikasta käydyissä keskusteluissa sillan Argelanderin tähtitornistaan 1827 näkemää paloa ja ruutukaavaa edeltäneen ajan vanhaa sijaintipaikkaa suurinpiirtein Vanhan Suurtorin kulmalta joen yli kaupungin pääkirjaston entisen pääoven edustan nykyään lähinnä polkupyöräparkkipaikkana toimivan suihkulähteen koristaman Vähätorin suuntaan. Mikäli moinen kulkuväylä päädytään rakentamaan onnistuneiden aiempien Tuomaansillan ja Teatterisillan rakennusprojektien jatkeeksi niin esimerkkiä voidaan ottaa sekä niistä ensimmäisen historialliseen miljööseen soveltuvasta arvokkaasta kivi- ja valurautarakenteesta että tämän raskauden sijaan jälkimmäisen elegantista keveydestä tietenkin sen sinänsä omaan teatteriympäristöönsä sopivan lievän karnevalistisista piirteistä puolestansa samalla luopuen. Luonteva paikka sillalle olisi suurinpiirtein Tuomiokirkkosillan ja Auransillan puolivälin joenmutkan liepeillä, jolloin se peittäisi niiden molempien suunnilta katsottuna rantanäkymiä mahdollisimman vähän. Empirekatuverkon mukainen linjaus likeltä sillan historiallista sijaintipaikkaa kulkisi Nunnankadulta Vähätorille mutta moinen ei tällöin ylittäisi jokea kohtisuoraan kuten sen sijaan hienovaraisesti tekisi itse kaavailemani Nunnankadunpään osalta näin tuon katuverkon mukainen mutta sieltä käyttäjäkeskeisyyttä sitä mieluummin painottaen rikkova ylityspaikka suoraan kirjaston uuden sinänsä vielä lisäavartamista kaipaavan joenpuoleisen kaupunkilaisten tyyssijaksi muovautumassa olevan keskustorin sisäänkäynnin edustalle. Näin Nunnankatua ja joen edustaa jo kesäisin tapahtumissaan hyödyntävä Aboa Vetus & Ars Nova museokokonaisuus sekä kirjaston piha kahviloineen pääsisivät sillan kautta tukemaan synergiassa toinen toistaan. Edelleen tämä malli soveltuisi sekä keventämään Tuomiokirkkosillan jalankulku- ja kevytliikennevirtoja ensimmäisten voidessa kulkea osin kirjastonkin lävitse jälkimmäisten taasen hakeutuessa Kauppiaskadun kautta halutessaan kohden keskustaa että yhteen myöskin kaavaillun Kulttuurikeskuksen korttelin elävöittämisen kanssa esimerkiksi ehostamalla ja avaamalla enemmän Nunnankadun Aboa Vetus & Ars Novan sisäänkäyntiä vastapäätä olevaa kujaa ympäristöineen kohti Vanhaa Suurtoria yleisölle maineikkaan Pinellan kuntoon saattamisen ohessa, mitkä kaikki soveltuisivat kenties käyttökelpoisiksi kulttuurikaupungin hengenmukaisiksi pidempiaikaisiksi rakennusinvestoinneiksi. Pennisillan vaihtoehtoisista nimistäkin voidaan toki keskustella ja molemmat Nunnankadun linjaukset antavat mahdollisuuden tylsähkön Kirjastosilta nimen sijaan kahteenkin Turun aiempaan sillannimistöön soveltuvaan vaihtoehtoon eli joko historiatietoisesti keskiaikaista Pyhän Olavin dominikaaniluostaria muistaen Luostari(n)siltaan tai sitten tieteelle samalla arvoa antaen uskonnon jo saatua oman Tuomiokirkkosiltansa kansainvälisen tähtitieteen vuoden 2009 merkeissä sekä Argelanderin muistoa että hänen työtään samassa kaupungissa jatkavaa avaruustähtitieteen professori Esko “Kotona Maailmankaikkeudessa” Valtaojaa kunnioittaen tietenkin

henkilökohtaisesti kannattamaani Tähtitorninsiltaan!

Aurajoki

Kuvitus Vartiovuoren tähtitornista, Rembrandtin Faust etsauksesta, J.E.Lindin Engelin muotokuvasta ja Argelanderista sekä saksalaisen ritarikunnan tunnuksesta, Napoleonin silhuetista että kuningatar Elisabeth I:stä Aurajokeen Wikipediasta

Report This Post

Turun tähtitieteen tohtori Faustista & Skinheadien hyökkäyksestä Neitsytkuningattaren tragedian kautta Pennisillan parhaaseen paikkaan

Kompensoin omaa taittuneen viime vuoden televisiottomuuden loppuperiodiani osaltaan käymässä aktiivisesti katsomassa Suomen Elokuva-arkiston Turun näytäntöjä edesmenneen Ingmar Bergmanin Seitsemännestä Sinetistä alkaen täyttäen samalla näin myös henkilökohtaisen klassikkoelokuvasivistykseni aukkoja, joihin sisältyi F.W.Murnaun vamppyyritarina Nosferatu, josta olin aiemmin nähnyt vain otoksia ja jonka loihtima tunnelma onnistui saamaan minut pauloihinsa hieman etukäteisarvelujani voimallisemmin. Tuota liki runollista elokuvaa katsellessani ajatukseni vaelsivat toviksi sen aikaansaamaa assosiaatioketjua pitkin Vartiovuoren laella likellä konstantinopolilaista työpaikkaani kohoavan C.L.Engelin suunnitteleman tähtitornin näyttämölle keskelle sekä raivoavaa Turun paloa että tieteenhistoriaa niin aiemmin J.W.Goethen kuin sittemmin Murnaunkin käsittelemän Faustin tarinan varhaiseen omaan varianttiini F.W.Argelanderin henkilöhahmoon sovellettuna pitkälti inspiroituneena tämän Aurinkokunnan matkasuuntaa siellä selvittäneen Turun akatemian observaattorin legendaarisista syyskuun neljännen päivän illan havaintopäiväkirjamerkinnöistä vuodelta 1827:

Report This Post

Ahvenanmaan suuriruhtinaskunnan Tšekkoslovakian tiestä Venuksen ympäri koukaten Georg Otsin säveliin

Poliittiset puhurit eivät ainakaan vielä viime viikonvaihteen maakuntapäivävaaleissa puhaltaneen “Ahvenanmaan suuriruhtinaskuntaa” juurikaan poispäin Suomen valtiovallan ikeestä Tšekkoslovakian samettivallankumouksen jälkeisen verettömän separoitumisen tielle, jollaiselle saarimaakunnan separatistipuolueen johto haluaisi sen Helsingin Sanomien haastattelun 16.10.2007 mukaan lähtevän noin vuosikymmenen kuluttua ja millaista eromallia ainakin Flanderin itsenäisyysmielisten taholla on julkilausutusti pidetty esimerkillisenä. Itse nykypäivän Tšekin tasavallalla on sattumalta edelleen sangen kelvohkosti kansandemokratioiden murtumisen ajan vapauden tuulten liekkiä mielipiteissään vaaliva presidentti mutta löytyypähän ainakin sen parlamentista nousevaa uudenvaiheen monarkistista liikehdintää kenties osaltaan omanlaisena haastajanaankin tälle syyskuun yhdennentoista päivän aloittaneen poliittisen epookin ajalla levinneille tietyille aatelinjoille. Arvatenkin ainakin joitain tšekkimonarkistejakin miellyttäisi kuulla viidenneksellä äänisaalistaan kasvattaneen Ålands Framtidin edustajien pitäneen esikuvinaan monia menestyksellisiä perheyritysmäisiä pikkumonarkioita…


Ahvenanmaan ainakin vielä toistaiseksi poissa käytöstä oleva hallinnollinen keskus

Luin hiljan kokoelmiini hankkimani Ministry of Spacen, jonka vaihtoehtoishistoriallisen brittiavaruusohjelman voi sanoa olleen kirjan varsinainen päähenkilö ja siinä 1900-luvulla ripeästi takaiskuista huolimatta suoritetut miehitetyt lennot pysyvine jalansijoineen Maapallon ulkopuolella alleviivattuna vaativana kontrastina tosiasiassa tapahtuneelle todellisuudelle antoivat teokselle oman viehätyksensä kelvollisen toteutuksen kera, miksi olen valmis katsomaan läpi sormien sen tarinan lyhyydestäkin johtuvia pikku heikkouksia. Tämän vanavedessä kiinnitin tällä viikolla hieman huomiotani supervaltojen tahoilla kaavailtuihin mutta toteuttamatta jätettyihin miehitettyjen lentojen suunnitelmiin 1900-luvulla vaihteeksi Maasta Auringon suuntaan Venuksen kiertoradalle ja takaisin. Yhdysvalloissa sellaista harkittiin toteutettavaksi Apollo-ohjelman ja sen sivutuotteena syntyneen Skylab avaruusaseman teknologian pohjalta. Vastaavaa operaatiota mutta samalla matkalla vielä Marsin radalla kipaisua kaavailtiin myös luotaimillaan Kuun, Marsin ja Venuksen ensimmäisenä saavuttaneessa Neuvostoliitossa juuri vastauksena Yhdysvaltojen menestyksekkäille miehitetyille kuulennoille. Yhdysvaltojen nykyhallinto on siirtänyt liittovaltion avaruusohjelman resursseja Kuuhun paluun valmistelulle etappina miehitetyille marslennoille, joka herättää jo kertaalleen lakkautetun Apollo-ohjelman teknologiaa terästettynä henkiin vieläkin mahtavammasta projektista nimellänsä muistuttavan Orion-ohjelman muodossa, jonka yhteyteen on kaavailtu venuskeikan sijaan miehitettyä asteroidivisiittiä tietenkin myös harjoittelumatkana potentiaalisten Maapallon kanssa kolarikurssilla olevien moisten torjunnalle ennen marsmatkaa. Odotin Venäjän avaruushallinnon ilmoittavan jostakin ainakin näennäisen suurisuuntaisesta näyttävästä venäläisprojektista Sputnikin 50-vuotispäivänä mutta lieneekin todennäköisempää, että moinen ajoittuu Juri Gagarinin ensilennon vuosipäivään etenkin jos nykynationalistinen muoti jatkuu vielä tuolloin, jolloin en hämmästyisi jos kuulisin suunnitelmasta lähettää muutama kosmonautti Venera luotainten tielle päinvastaiseen suuntaan kuin amerikkalaiset marsaikeineen kiepsahtelemaan niiden osaltaan toiveitten sademetsämaailman lopulta helvetilliseksi loukoksi osoittaman Venuksen ympäri. Tieteellisestihän ei olisi juurikaan mieltä lähettää ihmiskiertolaisia Venukselle vaan siltä kantilta mielekkäintä toimintaa saattaisi tänä päivänä olla viedä kestävä havaintopalloluotain sen kaasukehään, jonka hiilidioksidin on juuri havaittu olevan luonteeltaan erilaista kuin Maapallolla, mikä saattaa vähentää siihen pohjaavien kasvihuoneilmiöteorioiden uskottavuutta, minkä ohessa olisi mahdollista myös tutkia läheisimmin sen kemiaa, jonka eräät elementit herättivät joitakin vuosia sitten kiinnostusta muutamien eksobiologien keskuudessa. Mukavintahan tietysti olisi jos yksityiset tahot vaikkapa Googlen kuuluotain kilvan perässä ja ohessa korvaisivat veronmaksajain rahojen taivaalle ampumisen sen sijaan että neuvostoavaruusohjelmaa Omon Ra kirjassansa satirisoinut Victor Pelevin saa kimppuunsa epäisänmaallisuussyytöksiä nykynationalistinuorten taholta, joiden kontekstissäkin olen kiinnittänyt huomiotani myös tuoreehkoon pseudodokumenttiin ennen toista maailmansotaa muka toteutetusta neuvostokuulennosta…

First on the Moon

Kävin keskiviikkona katsomassa Georg Ots -rakkaani elokuvan pitkäaikaisena Baltian yhteiskuntailmiöiden seuraajana osittain siksi koska olin kiinnostunut näkemään minkälaisessa valossa tämä Virossa neuvostovallan jälkeen pitkälti epähenkilönä käsitelty internationalistisen menneisyyden hahmo oli esitetty nyt näissä 1990-luvun liberalismin jälkeisissä nationalistisemmissa tuulissa moisen ollessa virolaisten, venäläisten ja suomalaisten tahojen rahoittama yhteistuotanto. Itse kuulemma esikuvansa habituksen hyvinkin tavoittanut elokuvan nimihenkilön näyttelijä “puuhevosmaisuudessaan” siinä annetun repliikin mukaisesti toi olemukseltaan lievästi mieleeni ainakin yhden tuttavani ja Otsin hankala tähteyden rasittama suhde mustalaisverta suonissansa kantaneeseen kauniin ja epäsovinnaisen eläväiseen vähitellen alkoholisoituneeseen kohtauksia kaihtamattomaan pitkäaikaiseen vaimoonsa toi puolestansa ajatuksiini useampia naisia omien vuosieni varrelta. Elokuva käytti hyväksensä Otsin aitoja laulutallenteita mutta ei ikäväkseni kuitenkaan hänen Rakastan elämää kappalettansa, joka on suosikkini jo muinaisajoilta, mitä ilmentäen muutama vuosi sitten tavatessani sen kai myöskin Otsiin liittyvän lyhytelokuvan yhteydessä Kiasmassa en malttanut olla katsomatta tai pikemminkin ensisijaisemmin kuuntelematta tätä omanäänisen aikansa Tarja Turusen teosta toiseen otteeseen… 🙂

Georg Ots

Kuvat Wikipedia ja Postimees

Report This Post

Intialaisemmasta imperiumista & aasialaisista aatteista Maameren tarinoiden kautta pitkin Pomponrahkan pitkospuita syyssuudelmiin

Sangen mukavan lämpöisiltä olivat kasvoillani niin syystuuli kuin suudelmatkin tuntuneet kun tovia myöhemmin sunnuntaisessa aamuyössä päädyin käymään sinänsä myöskin miellyttäviä keskusteluja kahden jo noin kymmenisen vuotta tuntemani naisen kanssa heistä toisen kertoessa minulle työpaikkakuulumisistaan hänen ammattiliittonsa lakkoaikeiden alla minun taas kaartaessa puheissani Ursula K. Le Guinin hyväntahtoisten lohikäärmeiden Maamerelle, jonka tarinoiden filmatisointiin kaavailin tuolloin liki kolme viikkoa sitten yhdeksännen kuukauden ja oman silloisen lomaviikkoni päättää. Muutamia viikkoja ennen näitä tapahtumia Intian itsenäistymispäiväksi kutsutun vuosipäivän kirvoittamat näkemäni kriittiset kommentit saivat puolestaan ajatukseni hakeutumaan toisinaan ohimennen kevyehkösti lavealla pensselillä tietyssä myönteisessä sävyssä mielessäni hahmottelemani kenties eksoottiselta kalskahtavan vaihtoehtoishistoriallisen vision pariin, jossa Ison-Britannian Union Jack -lippu ei olisi koskaan laskenut hulmuamasta tuon imperiumin kruununjalokiveksi kerran kutsutun maharadžojen, nawabien, rajojen ja thakorien maan taivasta vasten veristen nationalististen väestönsiirtojen, sosialististen kokeilujen ja sentralisaation tieltä vaan imperiumi olisi jatkanut vaikkapa kutakuinkin vuosisadan takaisessa muodossansa siirtäen mahdollisesti omaa painopistettänsä tuolle niemimaalle ympäristöineen puhaltaen sille lisää anglosaksisen klassisen liberalismin henkeä antaen näin sen satojen löyhästi feodaalistyyppisin sitein brittikruunuun sidoksissa olleiden pikkuruhtinaskuntien kukoistaa ja kehittyä eteenpäin.

Brittiläinen Intia
Moisen vaihtoehdon mielikuvan erikoisuus varisee hieman muisteltaessa vaikkapa vain vastaavan mantereenvaihdon jo tapahtuneenkin aikoinaan 1800-luvun alussa Portugalin imperiumin siirrettyä Napoleonin vallankumoussotien riehunnan tieltä oman hovinsa Brasiliaan ja unohtaa ei kyseisestä korsikalaisesta puhuttaessa tässä sovi hänen Suomen suuriruhtinaskunnankin syntymiseen osaltaan johtanutta yritystään eristää Iso-Britannia mannermaasulkemuksella, minkäkaltainen tilanne olisi saattanut myös syntyä myöhemmin jos Kolmasvaltakunta ja Neuvostoliitto olisivat jakaneet mannereuroopan jähmettyen sitten omaan keskinäiseen kylmään sotaansa, mikä sekin olisi voinut saada Ison-Britannian kääntymään poispäin Euroopasta oman merten takaisen imperiuminsa puoleen. Hieman vastaavilla ajatuskehitelmillä on tietääkseni leikitellyt S.M.Stirling minulta lukematta olevassa vuoden 2025 neoviktoriaaniseen vaihtoehtohistoriaan sijoittuvassa romaanissaan The Peshawar Lancers, jonka maailman pohjoista pallonpuoliskoa on vuonna 1878 koetellut tuhoisa luonnonmullistus meteorimyrskyn muodossa sillä seuraamuksella, että Ison-Britannian kuningatar Victoria ja hänen pääministerinsä Benjamin Disrael päättivät käynnistää mittavan brittilaivaston toteuttaman eliitin evakuointioperaation pois saarivaltakunnasta imperiumin muihin osiin nostaen näin juuri Brittiläisen Intian sen uudeksi keskukseksi.

Lomani aikana Brittiläisen Intian raunioiden buddhalaisella itälaidalla Myanmarissa kuohui hallituksenvastaisten munkkimellakoiden muodossa ja sen koilliskupeen Himalajan vuorenrinteiden kuningaskunnasta kantautui tietoja alueen horjahtelusta taas piirun verran kohden demokratiaa Nepalin kongressipuolueen taholta kuuluttua ääniä taipumisesta hindumonarkian lakkauttamiseen tasavallan tieltä maolaisten painostuksesta jo ennen sinne kaavailtuja vaaleja. Vaikka suhtaudunkin alueen klassisiin buddhalaisiin ja hindulaisiin oppijärjestelmiin pääsääntöisen kielteisesti niin kiinnitin silti toki myönteisesti huomiotani vastaavasti kuten olen monesti aiemmin tehnyt esimerkiksi kaikenkarvaisten Aabrahamin perillisten kohdalla Myanmarin buddhalaismunkkien ostrakismin harjoitukseen kyseistä valtiota hallitsevaa sotilasjunttaa vastaan tavallaan paradoksaalisesti kieltäytymällä vastaanottamasta sen edustajilta myötäilijöineen almuja elääkseen, mikä kyseisessä oppijärjestelmässä merkitsee ongelmia “sielun uudelleensyntymiselle” käytännössä vähentäen näin buddhalaisten haluja yhteistoimintaan kyseisen juuriltaan omien julistustensa mukaan osin samaiseen oppijärjestelmään toisaalta nojaavan juntan kanssa, mikä yleisemmin tarkasteltuna saattaa siis olla jälleen eräänlainen keskenään suosiosta kilpailevien buddhalaisryhmittymien tuottama julkisten hyödykkeiden tuotantomenetelmä. Delhin maolaisia naxaliitteja vastaan kamppailevan ideologisesti heistä etääntyneen ja omia aiemman politiikkansa jälkiä hindunationalistisen BJP:n sijaan, joka puolestansa saattaa orientoitua ideologisesti jatkossa Turkin nykypäähallituspuolueen lailla entistä enemmän oman kulttuurivyöhykkeensä vastineeksi Euroopan konservatiivipuolueille molempien liepeiltä näin kenties löytyessä myönteisesti vielä liberalistisempaa aatteellistakin kasvupotentiaalia, korjailevan kongressipuoluevetoisen hallituksen avaruusohjelman ilmoitettiin taasen laukaisevan kuuluotaimen pian Beijingin vastaavan jäljessä tiivistäen näin käynnissä olevaa aasialaisvaltioiden kuukilpaa. Näinä aikoina puoluekokoustaan pitävälle Herra Huulle ja hänen koplalleen Kiinan avaruusohjelma on tunnetusti tietenkin yksi niistä nationalistisista tukipilareista tulevien Beijingin olympialaisten sekä Dalai Laman ja Taiwanin kovisteluiden ohessa, joilla he pyrkivät legitimisoimaan omaa valtaansa, mitä tarkoitusta varten myös kungfutselaisuutta on pyritty soveltuvasti revitalisoida puolueen käyttöön. Kungfutselaisuushan esitetään pääsääntöisesti harvoin poikkeuksin hierarkkista yhteiskuntamallia ja Kiinan yhtenäisyyttä tukevana oppina vastapoolinaan usein taolaisuus. Taolaisuuden filosofiseen ydinrakenteeseen liittyy keskeisimmin nyt mainituista aasialaisista aatteista eräänlainen paradoksioppi, joka ilmenee vaikkapa yhteiskuntafilosofisena yleisohjeena parhaimmasta hallitustavasta mahdollisimman vähäisenä hallitsemisena mutta mahdollisesti kielteisesti siinä näkyy toisaalta taikauskoisten elementtien ohessa kenties häivähdys yksilövihamielisyydestä ainakin jonkinmoisena passiivisuuden yltiöihannointina vaikkakaan ei siinä määrin kuin buddhalaisten ja hindulaisten äärikollektivistisissa ihanteissa maailmankaikkeuteen sulautumisineen, jotka eroavat itsemurhakulteista oppirakennelmiltaan pitkälti niihin sisältyvän jälleensyntymisuskon puolesta ja joiden harjoittajat pyrkivät siksi mielestänsä menoillansa eroon näkemyksiensä mukaisesti kärsimyksen täyteisistä lisäelämistään nykyelämänsä hartausharjoituksin. Toisaalta myönteisesti esimerkiksi sinänsä Ursula K. Le Guinin taolaisiin juuriin nähden sopivasti Aasiassa tehdyssä ja melko viitteellisesti lähinnä Maameren tarinoiden kolmanteen osaan pohjaavassa mutta ei hänen teossarjansa arvoisessa ja yleislinjaltaan matalan keskiverrot pisteet elokuvakriitikoilta syystäkin saaneessa animaatioelokuvassa puolustetaan elämistä ja elämää yleensä paradoksaalisesti kuoleman vihollista vastaan rakkauden osoittautuessa siksi oikeaksi tieksi, mikä päinvastaisen ohessa kuulostaa tietysti myös osin kristillissävytteiseltä mutta siis totuusorientoituneen jeesuksettomalta näkemykseltä perusfilosofisella tasolla.

Eräänä syyslomaviikkoni arkiyönä keskustelin ravintolassa minulle ennestään tuntemattoman mieshenkilön kanssa, jonka puheiden alkuosan lievästi erikoisilta kuulostaneet sotilashenkiset osiot miekkosen hyvästä omasta hämäränäöstä hänestä jonkinlaisena vastapainona tietyn aselajin portit itseltään kuulemma aikoinaan armeijassa sulkeneelle punavihersokeudelle lunastivat pian lupauksensa tämän edettyä sinänsä jopa jonkinmoista tietämystä osoittaneisiin ydingeostrategista maailmantilannetta päällisinpuolin käsitelleisiin puheisiin lisävivahdeviitteineen tulevasta kun hän sitten alkoi odotukseni täyttäen puhumaan mielestään näkemistään kristillisapokalyptisistä paralleeleista Raamatun ennustusten ja nykymaailmanpolitiikan välillä vieläpä melko taidokkaasti, mikä ilmeisesti oli ainakin osittain jonkinlaisen saarnaajakoulutuksen siivittämää tarjoten minulle näin mielenkiintoisen aitiopaikan monitasoisen kristillisen manipulaation analysointiin tätä palvelevine omine johdatteluineni ja kysymyksineni eritoten kun kävin välillä huoahtamassa paikalla myös olleen tilanteelle lievästi naureskelleen tuttavani luona. Lopunajan saarnaaja antoi vieläpä varmuutensa ohessa ainakin näennäisen avomielisen ja osin älykkäänkin vaikutelman, miksi olikin melko herkullista mainita hänelle lopulta sekä olevani ateisti että tietystä työpaikastani, joihin yhdessä sisältyvän elämäni erään tiedostamistani monista paradokseista hän oivalsi hetken hämmennyksensä jälkeen ennen kuin jätin miekkosen toisen mieshenkilön pariin, joka puolestansa saattoi olla kiinnostunut tästä toisella tavalla. Muutamaa päivää myöhemmin sunnuntain vastaisena yönä kyseinen paradoksi tai ainakin sen työpuoli herätti jälleen epäuskoisuutta ja naurua samassa paikassa tällä kertaa luokseni hakeutuneessa vaaleassa kohtalaisen viehättävässä minulle aiemmin tuntemattomassa teknismatemaattisluonnontieteellisen sektorin tutkijattaressa. Hän sai lisäksi kuulla lomatiistaina tekemästäni pienimuotoisesta patikkaretkestäni Turun lentoaseman läheisyyteen Pomponrahkan luonnonsuojelualueelle, joka ei lapinkävijäkonkarina tehnyt minuun alueena sanottavampaa vaikutusta paitsi muutamina huippuhetkinä syysauringon paisteessa suoaukean yli kulkeneilla pitkospuilla eteläisen ruskaloiston keskellä. Minä puolestani sain kuulla tuolta naiselta kutakuinkin olevani yksi hänen näkemistään ihannemiehistä jo muutaman vuoden ajalta, jota kommentoin lämpimän humoristisesti kysyen suurinpiirtein keitäköhän ne muut sitten ovat saaden vastaukseksi: “Ettei niitä ole muita.” 🙂 Tämä sai minut osoittamaan melko spontaanisti julkisesti hellyyttä tälle vaaleaverikölle, mitä ei tosin kestänyt kauaa sillä naisen ystävättären huomattua ilmeiseksi hämmästyksekseen kohtauksemme hän katsoi asiakseen saatella tutkijattaren pois luotani…

Kuvat lähinnä Wikipediasta

Report This Post

Näköradiottomuuden maailmasta henkilökohtaisen yölinjamuiston kautta vaihtoehtohistorioiden visualisointeihin

Ylhäältä johdetun digitelevisiovallankumouksen katkaistua minunkin analogilähetysten kotikatseluni jättäydyin ainakin toistaiseksi liki kokonaan ohjelmavirran ulkopuolelle mutta en siksi koska glorifioisin moisesta kieltäytymistä vaan esimerkiksi kokeakseni kuinka reagoin tuohon katveeseen ja nähdäkseni kykenenkö kompensoimaan sitä itseäni tyydyttävällä tavalla muilla keinoin osatarkoituksenani selvittää näin siirtyisinkö vain verkon ja muiden viestinten varaan vai investoisinko kenties suoraan omaan kannettavaan, joka antaisi mahdollisuuden ammentaa täysimääräisemmin tuosta virrasta. Ensikokemukseni olivat hitusen voimallisempia kuin mitä olin arvellut osin kaiketi johtuen vastaavasta ilmiöstä kuin usein käytetyssä esimerkissä hyvästä terveydessä, jonka arvoon monet kiinnittävät enemmän huomiota sen horjuessa ajatusten keskittyessä muutoin ehkä mielekkäästikin siihen keskimäärin epäsuoremmin kuten ohjelmavirran sisältöön sen olemassaolon ajattelun sijaan kuten kohdallani, joka kyllä sitten huomasi värejä ja ääniä aiemmin pursunneen kotilähteensä tyrehtymisen pimenevässä syksyssä, minkä drastisuuteen oman lisänsä antoi myös kotiverkkoyhteydettömyyteni. Kirjavarantojeni lukemattomat sivut jättivät minulle kuitenkin janon visuaalisiin ärsykkeisiin ja sitä juottaakseni astelin jo muutaman päivän kuluttua elokuviin. Shrek III animaatiomaailmoineen ainakin ajoi tätä asiaa marssittaessaan valkokankaalle tarinan, joka rinnasti uuden kuninkaan etsinnän ja Shrekin kypsymisen isyyteen vastassaan alhaison vallankaappausyritys. Televisiovallankumouksen tuolla puolen avautuva radiokanavien ancien regimé on ollut nyt myös entistä pidemmälle sen valtakuntiin suuntautuvien kuunteluretkieni kohteena huolimatta radiokanavasurffauksen ja itse ohjelmien hitaudesta verrattuna audiovisuaalisiin televisiovastineihinsa johtuen kuvaulottuvuuden puuttumisesta, mikä kaventuma voi periaatteessa ainakin osin korvautua muutoin asiaohjelmissa huolellisemmalla sanankäytöllä ja kuuntelijan omalla niitä täydentävällä mielikuvituksella. Eräällä tällaisella retkelläni törmäsin Radio Peilin taajuudella Tuomas Enbusken juontamaan keskusteluohjelmaan, jonka teemaksi oli otettu prinsessa Dianan kuoleman kymmenvuotispäivänä kysymys siitä tulisiko monarkiat lakkauttaa ja johon jopa Erkki Toivasen kuulu ääni otti osaa Isosta-Britanniasta lopputulemalla, jota ei voinut kuvata miksikään tasavaltalaisuuden triumfiksi…

Omaan aiempaan henkilökohtaiseen radiohistoriaani sisältyy niin Kai R.Lehtosen omassa ajassaan suomalaisittain Yleisradion kontekstissä konservatiivisin piikein varustettujen Historiaa pitkin poikin radiopakinoitten kuuntelemista aikoinaan kuin myös vaikkapa myöhemmin itsestäni tehty lyhyt radiohaastattelu toimiessani erään poliittisen puolueen liepeillä ja eräiden tuttavieni järjestäminen hieman samansuuntaiselta sektorilta ystäväni tuolloin juontamaan turkulaisen paikallisradion keskusteluohjelmaan mutta kenties mieleenpainuvin episodini omalla kohdallani radiomaailmassa sattui kuitenkin niiden jälkeen ansaitun legendaarisen maineen saaneen Pekka Saurin juontaman Yölinjalla ohjelman parissa kerran tämän vuosikymmenen alkuvuosina. Ihmissuhteitteni maailmassa kyse oli epookista ajalta ennen niin Kristuksen morsiamen tapausta kuin Koltatartakin erään naisen kotona, jonka luona tuolloin kutakuinkin puolittain asuin vajaan vuoden kun ollessani siellä eräänä yönä kuuntelemassa kyseistä ohjelmaa kiinnitin huomiotani satunnaisen miekkosen vuodatukseen Saurille omasta entisestä naisystävästään sekä tämän kera nykyään liikkuvasta mieshenkilöstä ja heidän suhteistaan, mikä kuulosti minusta joiltain osin mielekkäältäkin puheelta hänen kuvailemansa tilanteen muistuttaessa osittain omaani, mikä ei ollut ihme sillä vieressäni makaavan naisen ilme näet jo paljasti häntä katsoessani ennen asian verbaalista muotoilua kysymyksessä olleen juuri meidän tapauksemme, mitä Sauri ei juurikaan kommentoinut vaan kysyi vuodattajan omasta nykyisestä ihmissuhdetilanteesta, jolloin tämä ilmoitti tapailevansa useampia naisia, mikä tosin ei luullakseni myöhemmässä vaiheessa estänyt häntä käymässä takomassa entisen naisystävänsä ovea ja ikkunoita ollessani itsekkin paikalla, mikä puolestansa aiheutti minussa tuolloin eräänlaisen déj

Report This Post

Onnenlohikäärmeen uudesta tulemisesta Muinaistulien yön kautta Sevetin muistoihin

Viime keskiviikon työmatkallani työtoverini kanssa läpi kaupungin vitsailin tälle Yleisradion Pasilan lähetyksen katkeamisen aiemmin aamupäivällä olleen tavallaan kuin luonnon kustantamaa mainosta juuri ennen tuona iltana alkaneelle Jericho televisiosarjalle moisen kenties valtion kriisitiedotusvalmiudestakin kertovan lähetyskatkoksen jättäessä ainakin mielikuvitusrikkaille tummemmalla huumorintajulla varustetuille turkulaisille tilaa hetken spekuloida Helsingin kohtalolla vastaavahkosti tuon sarjan tapahtumien kanssa, jossa myöskin yhteydet katkesivat sarjan nimikkokaupungista ulospäin sienipilven kohotessa horisontista hieman samantapaisesti kuin pääkaupunkiseudulle iskeneen ukkosmyrskyn pilvet ainakin nyt jälkeenpäin ajatellen vertauksessani. 😉 Mainitsin tuolloin vielä työtoverilleni keskiviikkoalkuiltana samaisessa ukkosmyrskyn kaupungissa ensi-iltansa näyttämöllä saaneesta Tarinasta vailla loppua, johon itse tulin tutustuneeksi omassa lapsuudessani 1980-luvulla ensin elokuvan sekä myöhemmin sen alkuperäisessä saksalaisen Michael Enden kirjan muodossa ja jonka nukke- ja varjoteatterisovitusta voi siis nyt käydä katsomassa Kanneltalolla aina syyskuun kuudenteen päivään saakka.

Tänä iltana puolestansa eteläiselle rannikolle matkansa suuntaava kulkija voi elokuisen hämärän laskeutuessa nähdä hyvällä säällä meren tummasta pinnasta heijastuvan paitsi kirkkaimpien taivaankappaleiden kajoa ja tuiketta niin myös jälleen niiden kavereiksi syttyvien muinaistulien liekkien leikkiä. Aikoinaanhan ennen keskusvallan lujittumista näille rannoille niillä oli tärkeä puolustuksellinen tehtävä mereltä tulleiden ryöstelijöitten invaasioita vastaan, jolloin moisia sytytettiin varoitustuliksi korkeille kallioille, joita nähdessään lähisaarten asukkaat sytyttivät omansa, mikä järjestelmä paitsi antoi rannikkolaisille aikaa varustautua hyökkäyksiä vastaan asutuskeskuksissa ja sai vesillä olevat hakeutumaan turvaan niin kenties myös ohjasi hyökkääjät kohden varoitustulittomuuttaan yllätettävissä olevilta vaikuttavia muita rantoja, minkä uhka saattoi osaltaan vähentää vapaamatkustajuuden mielekkyyttä tuossa järjestelmässä sitä näin ylläpitäen. Nykypäivänä Muinaistulien yössä on kyse vuosittaisesta tapahtumasta, jossa tulia sytyttävät niin matkailuyrittäjät omissa keskuksissaan toisistaan joissakin tapauksissa hyötyen kuin epäkaupallisemmatkin tahot. Itse olen harkinnut mahdollisesti lähteväni katselemaan niitä joko matkustajalaiva Rudolfinalta tai sitten Liedon Vanhalinnan rinteiltä, josta löytynee muutakin ohjelmaa kuin itse tulen sytyttäminen ennen pitkin Aurajokea lipuvien näytelmän vihulaisten virkaa hoitavien melojien saapumista paikalle.

Näinä päivinä on tullut kuluneeksi kaksi vuotta siitä kun olin vaellukseni päätteeksi saapunut suunnitelmieni mukaisesti Sevettijärven kolttien pariin ja kuten silloinkin niin tänäkin viikonloppuna sen pohjoisilla hiekkarannoilla vietetään Trifon Petsamolaisen juhlaa, mikä sekin yhdistää toisen työtoverini heidän maailmaansa kuten voi päätellä vaikkapa tuoreesta metropoliitta Panteleimonin kirjoittamasta Oulun ortodoksisen hiippakunnan historiikista Ortodoksiaa pohjoisessa:

Suomen ortodoksinen kirkko on aina yrittänyt muistaa kolttakansan olemassaolon, arvostaa heidän omintakeista kulttuuriaan ja tukea heitä arjen kysymyksissä. Kirkkokuntaan vuonna 1969 valittu apulaispiispa sai virkanimekseen Lapin piispa juuri kunnioituksesta kolttakansan ortodoksisia juuria kohtaan. Myös Helsingin piispana ollessaan metropoliitta Johannes otti aktiivisesti osaa kolttien elämään ja oli usein nähty ja pidetty vieras heidän keskuudessaan. Johanneksella oli Lapin elämästä jo aiemmin käytännön tuntemusta. Hän toimi 1950-luvulla usean vuoden ajan opetustyössä Lapin alueella. Lapin seurakunnan kuuluessa Helsingin hiippakuntaan metropoliitta vieraili kolttien parissa ainakin kaksi kertaa vuodessa – Sevetin praasniekassa elokuun viimeisenä sunnuntaina ja pyhän Trifonin joulukuisena muistopäivänä.

Kuva: Wikipedia

Report This Post

Sukellus Gullkronan kultakruunun & Airiston aaltojen arkkipelagikaupungin nimidebatin haloon

Kiinnitin menneellä Erik Maria Ritter von Kuehnelt-Leddihin syntymäjuhlaviikolla huomiotani turkulaisen sanomalalehtimedian mielipidepalstoille pärskähdelleeseen edelleen jatkuvaan keskusteluun Paraisten arkkipelagialueen kuntaliitoksen luoman synteettisen kaupungin tulevasta nimestä ehdotetun tylsähkön Länsi-Turunmaan sijaan nimien Airisto ja Gullkrona kerätessä suosiota kirjoituksissa moista saaristolaisten kantilta arvatenkin periferisoivan turkukeskeiseltä ja mitäänsanomattoman huonolta hallinnolliselta kompromissilta noiden erikielisten päävaihtoehtojen väliltä kalskahtavaa nimeä vastaan. Mainitsin tuolloin asiasta työtoverilleni, joka antoi ymmärtää suorasanaisesti että hänestä jonkin instanssin olisi vain autoritaarisesti hoidettava moiset nimeämiset sillä muutoin niistä ei olisi koskaan päästävissä yhteisymmärrykseen. Itse suosisin kuitenkin pääsääntöisesti mahtikäskyttömästi vähitellen muovautuvia ihmisten yksityisessä kielenkäytössään käyttöön ottamia ja keskinäisen kanssakäymisen tuoman standardisoitumispaineen alaisia nimiä yleisemmissä yhteyksissä mutta omana ehdotuksenani tähän yksittäistapaukseen ehdottaisin molempien ainakin matkailuelinkeinoa kaiketi miellyttävien tenhoaviin tarinoihin liittyvien nimien samanaikaista käyttöönottoa. Airisto aaltoineen lienee huviveneilijöiden ja populaarimusiikinkin myötä laajalti tunnettu ainakin suomenkielisen nykykulttuurin parissa eläneille mutta Gullkronan legenda saattaa jo kielimuurinkin takia olla monille hieman sitä tuntemattomampi. Gullkronan saaristo toimi aikoinaan keskiajalla meriliikenteen solmukohtana, josta oli mahdollista suunnata niin Korppoon ja Nauvon sisäsaaristoon kuin ulkosaariston reiteillekkin tärkeän Tukholmasta Suomenlahdelle kulkevan väylän samalla vielä sivutessa sitä. Vanhan tarinan mukaan kuningatar Blanka Namurilainen purjehti noilla vesin 1300-luvulla ja halajoi päästä välillä jaloittelemaan eräälle lähisaarelle. Kuningatar sai houkuteltua hieman nirsommatkin seurueensa jäsenet mukaan lupaamalla järjestää saaren huipulla kauneuskilpailun. Parhaimpiinsa pukeutunut seurue kiipesi sitten ylös odottamaan kuningattaren ratkaisua. Kuningatar seisoi ensin pitkään hiljaa katsellen sinisenä aukeavaa ulappaa. Lopulta hän otti kultakruunun pois päästään ja viskasi sen meren kuohuihin todeten ihmettelevälle hoviväelle rantakallioilta näkyvän maiseman olevan kauneinta, mitä hän oli koskaan nähnyt ja siten oli vain luonnollista uhrata tuo käsityötaidon mestariteos kappaleelle kauneinta Saaristomerta sillä kahden noin kauniin olisaatava toisensa. Sana tapahtumista kiiri saaristolaisten keskuuteen ja niin kultakruunun saari sai nimekseen Gullkrona. Oli tämä referoimani romanttinen kertomus sitten totta tai hieman sepitteellisempää materiaalia niin kenties senkin kruunu lepää jossakin historian syvänteissä välkehtien sieltä näinä tasavaltalaisina aikoina kovin viettelevästi kielletyn hedelmän lailla ollen poimittavissa nykypäivään ainakin uuden Airiston arkkipelagikaupungin nimen ainekseksi.

Valokuvamateriaalia kuningatar Blanka Namurilaisen väitetystä kimaltavasta kauneuskilpailulahjasta kuohuille ei liene saatavilla mutta sen sijaan sitä löytyy kylläkin toisesta vastaavasti nyt ajankohtaisesta kultakruunusta, jonka valtakunta poistui Euroopan näyttämöltä jopa itse antikristukseksi ja kaasukammioiden käyttöönottajaksi epäillyn Ranskan vallankumouksen tulivuoresta giljotiiniarmeijoineen nousseen Napoleonin hävitystyön johdosta sinä samaisena päivänä jona Hiroshiman taivaalle kohosi kuulu sienipilvi ja jota nykyään säilytetään tasavaltalaisten presidentinlinnaksensa muuttamassa Wienin keisarillisessa palatsissa ilmoitetusti kunnes pyhällä saksalais-roomalaisella keisarikunnalla on jälleen keisari.

Kuva: Wikipedia

Report This Post

The Sentinelin bolshevismista sakraalivirkahierarkian huipulle ja sieltä sekulaarikanonisaatiokandidaatin kautta kuolonkellokohtalotoveruushuumoriin

Taannoin muuan tuttavani mainitsi minulle eräästä mieleensä juolahtaneesta sangen humoristisesta vaikkakin melko arveluttavasta analogiasta liittyen muinaiseen The Sentinel tietokonepeliin, jonka ystävä minustakin monen muun lailla aikoinaan varsin nopeasti kehkeytyi sen saatua mainetta alan julkaisuissa ja tultua lanseeratuksi commodoreuniversumiin, mikä puolestansa nyt toi mieleeni sen ilmestymisen aikaisen oman ensisijaisen assosiaationi tuosta atraktiivisesta abstraktia kuvataideteosta muistuttavasta elämystuotteesta. The Sentinelin perusajatukseen kuului nousta pelihahmon katsojaperspektiivistä kuvatussa kolmiulotteisessa ruuduista koostuvassa abstraktiksi simplifioidussa kumpuilevassa maastossa yhä ylemmäs kohti taivasta imemällä siellä täällä kasvavien puiden elinvoima itseensä, mikä onnistui haluttaessa vain ottamalla näköyhteys niiden kasvuruutuun ja joista näin saadulla energialla oli sitten puolestansa mahdollista synnyttää tasaiselle maalle kivenjärkäleitä tarvittaessa päällekkäinkin alustaksi samoin luotavissa olleelle muutoin vain paikallaan liikkuneen pelihahmon uudelle keholle kun samalla alueen korkeimmalta huipulta tuota pelaajan kehosta kehoon katseellaan siirtymällä kapuamaa pienoismaailmaa keilasi valppaasti omalla tuijotuksellaan vartijaolento, joka huomatessaan minkä tahansa puuta suuremman minimaalisenkin energiakeskittymän imaisi moisen pois omalla tuijotuksellaan ja redistribuoi sen sitten takaisin alueelle puu kerrallaan, millainen loppu pelihahmoakin uhkasi kohdata ellei pelaaja kyennyt ohjastamaan sitä niin korkealle että saattoi sieltä absorboida kyseisen pelin nimikkovartijaolennon katsekontaktillaan pelikentän näin ratkaisten. Tällainen asetelma toi minulle tietenkin vääjäämättä tuolloin mieleen yksilön kamppailun egalitaristista totalitarismia vastaan, joka yhteiskuntahierarkian huipulta kahlitsi yksilöiden kasvua samalla näin omaa asemaansa turvaten, mikä analogia soveltui tuolloin myös hyvin aikaansa kansandemokratioiden ja niitä kaitseneen Neuvostoliiton lopunaikojen jo alkaessa häämöttää poliittisen reaalitodellisuuden puolella antaen näin pelielämykselle oman lisäviehätyksensä.


Liki parikymmentä vuotta myöhemmin fyysistä päämajaansa välkehtivän Bosporinsalmen ja Hagia Sofian museon tuntumassa pitävän sakraalihierarkian huipulla sattuu kuolemantapaus, joka tavallaan voisi tehdä minulle entistä legitiimimmäksi pitää itseäni osin liki vaikkapa sellaisen Vatikaanin entisen huippuvirkamiehen kuin Stanisław Dziwiszin nykykollegana hänen aiempaan vakanssiinsa nähden ja jota myös leikilläni tässä katsannossa muiden kiintoisien hahmojen ohessa bongailin viime pääsiäisenä erään televisiokanavan esittäessä paavi Johannes Paavali II:sta tehtyä draamaelokuvaa sillä kyseinen poismeno ylensi työtoverini sakraalivirkahierarkiassa seuraavaksi heti Bartholomeos I:n jälkeen, minkä myötä hän toimisi nyt itse ekumeenisen patriarkan sijaisena kyseisen organisaation omien sääntöjen mukaan jos vain työskentelisi Istanbulissa. Suomalaiset tiedotusvälineet eivät sen enempää ortodoksipiireissä kuin niiden ulkopuolellakaan ole tietääkseni kiinnittäneet ainakaan vielä tähän asemamuutokseen mitään huomiota niiden “vatikanologialle” rinnastaisen Ekumeenista patriarkaattia tarkastelevan “fanarologian” harrastuneisuuden ollessa muutoinkin sangen vähäistä. Fanarin asemaan jatkossa vaikuttanee viime viikonvaihteeessa Turkissa pidettyjen parlamenttivaalien ohessa turkkilaisen tuomioistuimen kesäkuun lopulla tekemä päätös, jonka mukaan Turkin valtio pitää edelleen Ekumeenista patriarkaattia vain kaupungin oman ortodoksiyhteisön johtajana, eikä “yli 300 miljoonan ortodoksikristityn henkisenä johtajana” kuten Aamun Koitto 14-15/2007 asian ilmaisee omassa uutisessaan siitä sekä vaatii patriarkalta yhä Turkin kansalaisuutta ynnä pitää suljettuna Halkin uskonnollista seminaaria. Aamun Koitto sitatoi tuomioistuimen päätöstä suoraan omat tuumintani patriarkaatin potentiaalisesta tulevaisuudesta helposti mieleen tuoden: “Patriarkaatti, jonka on sallittu pysyä Turkin maaperällä (tarkennettu painotus), on Turkin lakien alainen. Patriarkaatin vaatimuksille ekumeenisuudesta ei ole olemassa mitään perusteita.”

Sekulaarimmalla sektorilla monesti aiemminkin suitsuttamani Kimmo Pietiläinen on lyhyessä ajassa lisämeritoitunut silmissäni sekä kääntämällä että julkaisemalla itse Terra Cognita tietokirjakustantamonsa kautta aiemmin sivuamieni ja paikkansa ansaitsevien Richard Dawkinsin Jumalharhan & Daniel C. Dennettin Lumous murtuu kirjojen ohessa myös Sam Harrisin Uskon lopun, joista jälleen kertauksena todettakoot että oma analyysini niiden aiheesta muistuttaa monessa kahta ensimmäistä vaikkakin johtopäätökseni lienevät niitä keskimäärin neutraalimpia muistuttaessani ötökkäkammottomasti uskontojen potentiaalisista symbioottisista hyödyistä.

Lueskellessani edellistä Turun Sanomien viikkoliite Extran Kysy luonnosta palstaa en voinut olla vähintäinkin hymyilemättä kun esitettyyn yleisökysymykseen siitä mikä aiheuttaa kovan yhtäjaksoisen tikityksen kustavilaisen hirsitalon ullakolla tarjottiin vastaukseksi puunkaivajiin kuuluvan mustan keltatupsuin varustetun kovakuoriaislajin eli kuolemankellon (Hadrobregmus pertinax) koiraiden aikaansaamaa ääntä kun ne lyövät päätään seiniin houkutellakseen naaraita parittelutarkoituksiin sillä moinen lienee monesta tuttua myös nisäkkäitten maailmasta… 😉

Kuvat:Wikipedia, Konstantinopolin Ekumeeninen patriarkaatti, Terra Cognita ja Pohjois-Pohjanmaan korjausrakentamiskeskus

Report This Post

Lähtölaukauksista voitonhedelmiin

Euroturkulaisesta perspektiivistä tarkasteltuna nyt jo mailleen painuva torstai tarjosi paikallis- ja historiatietoisille potentiaalisesti avautuneen sangen puhuttelevan stereonäkymän menneisyyden kahteen melko erilaiseen ajanjaksoon kun sattumalta samalle päivälle osuivat niin taas kerran täällä järjestettävien “keskiaikaisten markkinoiden” lähtölaukaus värikkäine avajaiskulkueineen kuin myös synkeänä kaikuna liki vuosisadan takaa osaltaan 1900-luvun kauhuja kätilöineiden ja monarkioita kaataneiden Sarajevon vuoden 1914 laukausten vuosipäivä. Tätä pari piirua omakohtaisemmalla tasolla sain puolestani itse kesken työpäivääni puhelinsoiton, joka varmisti oikeaksi aiemmat uumoiluni kohdalleni sattuneesta tämän kesän Kulkulupa festivaalien arvontavoitosta, mikä tarkoittanee sitä että minut voi tulevaisuudessa nähdä ravintolalaiva Svarte Rudolfilla nauttimassa sen hedelmistä. 🙂

princip

Mustan käden terroristi Gavrilo Princip, jonka laukausten valloilleen päästämistä prosesseista monet vuoden 1789 hulinoitsijoiden perilliset saavat paljossa kiittää menneen viime vuosisatansa voittoja…

Kuva: Wikipedia

Report This Post