Fantasia oikeustaloustieteellisestä nukketeatteridekkarista & Osmo Pekosen ristiretki informaation maille + Hevinkelium

Tarkoituksenani oli viime perjantaina käydä katsomassa itselleni ensimmäinen näytäntökokonaisuus Turun taideakatemian 3 vsk:n nukketeatterin opiskelijoiden yhteensä neljästätoista uudesta esityksestä, jotka olivat saaneet innoituksensa sellaisista oopperoista ja baleteista kuin Joutsenlampi, Taikahuilu, Kevätuhri, Don Giovanni, Pohjalaisia, Coppelia, Einstein on The Beach, Madame Butterfly, Okon Fuoko, Woyzeck, Laulava puu, Romeo ja Julia sekä Peter Grimes mutta osin johtuen siitä että seurakseni kaavailemani nainen oli kuulemma viikonlopun kiinni sukulaisvelvoitteissaan jätin moiset tuolloin väliin. Kun sitten kohtasin kuitenkin Turun yössä sattumalta taas muutamia niiden tekijöitä, jotka olin jo aiemmin lyhyesti tavannut tietämättä heidänkin kuuluvan nukketeatteroijiin, joita tunnetusti tunnen entuudestaan kourallisen jo viime vuosituhannen puolelta lähtien, varmistui että löydyin jälleen heidän katsomonsa puolelta niin lauantaina kuin sunnuntainakin. Muutama esitys kohosi molemmasta kahdesta näytäntökokonaisuudesta hieman muun massan yläpuolelle mutta olen jälleen sitä mieltä että parantamisen varaa kyllä löytyisi useimmilla esimerkiksi sisältörikkauden, dramaturgian sekä myös nukkien laadunkin suhteen. Hiljan luultavasti Turun Sanomien kriitikko kaipasi enemmän uutta myös sellaisille katsojille, jotka ovat jo aiemmin muutamaan otteeseen käyneet kokemassa hyvän nukketeatterin taian taideakatemian nukketeatteroijien parissa, mitä itsekkin toivoisin vaikka tietenkin ymmärrän senkin että tämä pienen katsojapopulaation osasegmenttimme on kuitenkin sangen marginaalinen. Kerroin jutussani 16.1.2002 anarkokapitalismilistalaisille ynnä muille tahoille fantasiastani, jonka pääkohdeyleisö saattaisi jäädä vielä marginaalisemmaksi eli oikeustaloustieteellisestä nukketeatterin keinoin toteutetusta dekkarista kenties hieman Marshall Jevons pseudonyymin takaa kirjoitettujen kiisteltyjen ja esimerkiksi David Friedmanin kritisoimien Henry Spearman dekkareitten tapaan, jossa tietenkin syylliseksi osoittautuisi lopulta valtio… 😉

nteatteri

Jyväskyläläinen Osmo Pekonen on sangen mainio mies. Hänenkin henkilökuvaansa kuuluu eräänä olennaisena osasena pyrkimys kuroa omalla tavallaan umpeen väitettyä kuilua luonnontieteiden ja humanismin maailmojen välillä. Huippumatemaatikkona ja -fyysikkona hän edustaa ensimmäisiä sekä merkittävänä osallistuvana vaikkakin hieman kontroversiaalisena kulttuuriesseistinä ja esimerkiksi Beowulfin suomentajana jälkimmäisiä. Tämän lisäksi hän on myös tunnustava roomalais-katolilainen kristitty ja se myös näkyi kenties jo liki arveluttavuuden rajoille saakka mennen hänen Helsingin Sanomien Tiede & Luonto palstalle 13.12.2005 laatimassaan arvostelussa “Alussa oli informaatio” Hans Christian von Baeyerin kirjasta Informaatio tieteen uusi kieli, jonka eräät painotukset heijastelinevat tietoisesti miedon provokaativiisesti Pekosen omia uskonnollisiakin näkemyksiä vaikka hän ei sortunutkaan siinä mihinkään “älykkään suunnittelun” kaltaiseen humpuukin etenkään jos hänellä on parempiakin syitä väittää että Anton Zeilinger, joka Pekosen mukaan katsoo koko maailman syntyneen informaatiosta, on lähimpänä “informaation syväolemuksen” ratkaisua kuin se että moinen taitanee kuulostaa sangen hyvälle näiden kumpaisenkin uskonveljen korviin…

Pekonen Osmo Pekonen

Viime vuorokausina olen tullut käyneeksi monia mukavahkoja keskusteluja useampien eri naishenkilöitten kanssa esimerkiksi Tim Burtonin nukkeanimaatioista, Kupittaanpuiston Seikkailupuistossa aikoinaan sijainneesta puutarhakoulusta, Irlannista, Turun kaupunkirakenteesta, Julia Vuoren töistä & eräästä kohtaamisesta puun alla. Toivon niille jatkoa esimerkiksi tänään illalla kun mennen katsomaan Klubille Hevinkeliumia, joka jo vuosia on esittänyt virsiä hieman raskaampina versioina, jollaisiksi ne mielestäni hyvin soveltuvatkin niin kaltaiseni ateistisen anarkoteokraattorin kuin avaramielisen kristitynkin korviin.

Ikoni

Report This Post

6 thoughts on “Fantasia oikeustaloustieteellisestä nukketeatteridekkarista & Osmo Pekosen ristiretki informaation maille + Hevinkelium

  1. elikar

    Hevinkeliumin keikalla oli melko mukavaa ainakin minulla ja ilmeisesti myös siellä tapaamallani naishenkilöllä, joka oli toinen niistä kahdesta ihmisestä, joille 30.11.2005 tähän blogiini kirjoittamani jutun J.R.R.Tolkienin ideologisesta profiilista omistin päätellen hänen minulle tänään 23.12.2005 lähettämästä tekstiviestistä: “Huh, tulipa oltua humalassa… Keskustelut hiukan hämärän peitossa, mutta sen muistan selkeästi että hauskaa oli! Kiitos hyvästä seurasta” Terveisiä hänellekkin! 🙂

    Report This Comment

  2. qwerty

    Tuosta mainitsemastasi oikeustaloustieteellisestä nukketeatterista olisin kyllä jonkin verran kiinnostunut. Muuten teatteri, ooppera yms. on mun mielestä todella tylsää ja turhanpäiväistä. Mutta onneks niitä ei oo pakko seurata =)

    Report This Comment

  3. elikar

    Ottamatta tässä muutoin kantaa “paleolibertaristiksikin” joskus kutsutun Marco de Witin tekemisiin tai sanomisiin niin kerrottakoot että muinoin hän totesi minulle kutakuinkin naisten persoonallisuuden kehityksen kulkevan kiinnostuksen kohteiden osalta hänestä usein keskimäärin enemmän henkilökohtaisesta kohti yleisempää kun taas miehillä moisen tapahtuvan vastaavasti päinvastoin. Yhtenä esimerkkinä tästä hän käytti tuolloin juuri teatteria, jonka luokitteli jaossaan enemmän naisia alunalkaen kiinnostavaksi toiminnaksi. Oli tässä de Witin jaottelussa sitten mieltä tai ei muutoin kuin ehkä omalla kohdallani, jonka kehityksen voisin karkeasti arvioiden katsoa kulkeneen aikoinaan kutakuinkin sen mukaisesti niin luulenpa että oikeustaloustieteellinen nukketeatteridekkari voisi ainakin periaatteessa kerrankin olla sellainen performanssi aihepiireinensä että moinen saattaisi kiinnostaa potentiaalisen katsojakunnan monien pariskuntien molempia osapuolia… 🙂

    Marco de Wit:
    http://www.kolumbus.fi/mdewit

    Report This Comment

  4. elikar

    Mainittakoot vielä että muutamia vuosia sitten eräs tuntemani paperiteatterin tekijätär esiintyi minusta riippumatta kertomansa perusteella valtiollisen syyttäjälaitoksen edustajille saaden heiltä suosiota osaksensa ja on myöskin kertonut innostuneensa puheistani mikrovaltioista, joten kenties hänenkin esimerkkinsä valossa ei ole aivan mahdotonta että täälläkin esittelemäni ajatus oikeustaloutieteellisestä nukketeatteridekkarista joskus osuisi otolliseen maaperään kantaen myös jonkinlaista hedelmää.

    Wikipedia mikrovaltioista:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Micronations

    The Economistin tuoreen vuodenvaihteen 2005/2006 muutoinkin mainion numeron juttu mikrovaltioista:

    http://www.economist.com/world/displaystory.cfm?story_id=5323713&no_na_tran=1

    Juttua Helsingissä 2003 järjestetystä Amorph!03-festivaalista eli maailman ensimmäisestä mikrovaltiokonferenssista:

    23.9.2003
    Elias Karlin

    Goethen vai Brysselin viitoittamaan tulevaisuuteen?

    Helsingin Kaivopuiston liepeillä Harakan saarella oli elokuun lopulla aistittavissa sangen raikkaita, kepeän vapaita tuulia—perin toisenlaisia kuin ne, jotka puhalsivat samoihin aikoihin raskaina Euroopan Unionin byrokraattisissa syövereissä. Tuolla saarella, joka sijaitsee sopivasti likellä monien maiden suurlähetystöjä, kokoontui tuolloin Amorph!03-festivaali eli maailman ensimmäinen mikrovaltioiden konferenssi. Samanaikaisesti toisaalla viitoitettiin Euroopan Unionin tietä kohti sentralistista liittovaltiota. Tilaisuus alkoi perjantaina kulttuuripitoisena ja tietenkin isäntämaa Suomen historiaa kunnioittaen Finlandia-talolta. Siellähän järjestettiin hieman isompien valtioiden kohtaaminen jo vuonna 1975 ETYK:in puitteissa, kun kylmä sota oli suvantovaiheessa ja Neuvostoliitto vielä voimissaan valtavine imperiumeineen.

    Maailmalta löydettävissä olevien mikrovaltioiden joukko on monenkirjava, mikä ilmeni hyvin myös siitä otannasta joka niistä oli rantautunut Harakan saarelle omien suurlähetystöjen muodossa. Mukana oli lähtökohdiltaan lähes puhtaan taiteellisilta pohjilta ponnistavia, osin hieman humoristisiakin yritelmiä ja erilaisia maailmanparantajia mutta myös eräänlaisena mikrovaltioiden kruunaamattomana kuninkaana niistä ehkä kaikkein vakavimmin otettavissa oleva Pohjanmerelle hylättyyn vanhaan brittien ilmatorjuntalinnoitukseen perustettu Sealand. Ne muodostivat yhdessä mielenkiintoisen keitoksen onnistuen kenties näin edes hetkeksi haastamaan sitä maistamaan tulleiden vieraiden mielissä vallitsevan valtiokeskeisen maailmanpoliittisen järjestyksen välttämättömyyden karnevalisoimalla sen keskeisiä elementtejä ja tarjoamalla sille vaihtoehtoisia näkymiä.

    Suomalaisessa mediassa esiintyi konferenssiin liittyen myös hieman koomisiakin piirteitä saanutta vastenmielistä kauhistelua siitä, että monet pienet valtiot ovat verotuksensa puolesta luokiteltavissa “veroparatiiseiksi”. Tällä ei siis suinkaan tarkoitettu sitä, että ne olisivat paratiiseja veroille ja vastaavasti helvettejä veronmaksajille, vaan aivan päinvastaista… Totta onkin, että esimerkiksi Sealandissa veroprosentti on lähellä nollaa. Tämä on välttämättömyys asukkaiden ja yritysten houkuttelemiseksi paikalle, kuten heidän turvallisuutensa takaaminenkin. Monet eivät kuitenkaan enää nykyisin pitäisi tätä välttämättä niin pahana asiana, koska katsovat nyt verorahoitteisten palveluiden olevan tuotettavissa useimmiten jopa paremmin yksityiseltä kuin julkiselta pohjalta. Vapaamatkustajuuden ongelmakin hoituu pitkälti esimerkiksi selän kääntämisellä sitä harjoittaville.

    Kuulu eurooppalainen monitaituri, veropakolainen ja kulttuuripersoona Johann Wolfgang von Goethe (1749-1832) oli aikoinaan Saksan valtakunnan “hajaannuksen” aikoina sitä mieltä, että olisi parempi jos Saksa ei koskaan yhdistyisikään yhdeksi sentralistiseksi valtioksi vaan säilyisi kaupan, vapaan liikkumisen ja kulttuurin yhdistämien pikkuruhtinaskuntien tilkkutäkkinä renessanssiajan Pohjois-Italian tapaan. Tuosta mosaiikkimaisesta rakenteesta, jossa pikkuvaltiot kilpailivat keskenään mieluummin vaikkapa alhaisella verotuksella kuin tulella ja raudalla, hän katsoi Saksan todellisen suuruuden omalta osaltaan pitkälti kumpuavan. Nykypäivän ihminen voi kääntäessään katseensa menneeseen tulla siihen tulokseen, että ehkä Goethen visio olisi lopultakin ollut parempi Saksalle—ja myös koko Euroopalle—nähdessään vaikkapa vain Napoleonin, Otto von Bismarckin, Adolf Hitlerin ja Erich Honeckerin jälkeensä jättämien raunioiden ja ruumiiden röykkiöt. Samoin hän voi tähytessään tulevaa toivoa että historiasta kerrankin opittaisiin ja mikrovaltioiden haaste kuultaisiin niille naureskelun sijaan niin että Goethen aikoinaan viitoittama tie kuvailisi paremmin tätä alkanutta vuosisataa. Sen soisi jo olevan enemmän ihmisten kuin valtioiden aikakausi—oltiin siitä sitten vapautta usein vain sanoissa vaalivassa Brysselissä ihan mitä mieltä tahansa.

    Ja lopuksi vielä pieni vinkki prinsessoiksi halajaville naisille: Sealandin dynastian nuori vesa etsii yhä itselleen omaa puolisoa…

    http://www.vapaasana.net/sisalto.php3?id=370

    Report This Comment

  5. elikar

    Viime tiistaina kymmenentenä tammikuuta alkanutta vuotta kirjoitin tällä foorumillani aiemmin “paperiteatterin tekijättäreksi” kutsumalleni Katja Kähköselle kertoakseni hänelle Turussa esitettävästä Alain Lecucqin paperinukketeatteriesityksestä Sentimental Wolf ja kyseisen ranskalaisen tänne Tuomiokirkon jokilaakson kaupunkiin näytteille tuomasta eurooppalaisten paperiteattereiden kokoelmasta sillä olettamuksella että Kähkönen ei ehkä olisi niistä tietoinen. Tämän jälkeen huomasin istuskellessani Kortteliravintola Kertussa samaisen päivän Helsingin Sanomissa olleen Nimiä Tänään -palstalla Kähkösen henkilöesittelyn.

    Katja Kähkönen:
    http://www.arsnet.net/ANJ.asp?viewID=203&peopleID=792

    Korttteliravintola Kerttu:
    http://www.kerttu.fi/fi

    Alain Lecucqin annista Turun kulttuurille 10.-19.1.2006 (http://www.turku.fi):

    Ranskalainen nukketeatteritaiteilija ja vanhojen paperiteattereiden keräilijä Alain Lecucq esittäytyy Taideakatemiassa. Köysigalleriassa on nähtävillä harvinaisia eurooppalaisia paperiteattereita 10.1.-19.1. Vapaa pääsy.

    Näyttelyyn liittyy Alain Lecucqin paperinukketeatteriesitys “Sentimental Wolf”. Esitys kertoo sudenpojasta, jolle tuottaa vaikeuksia pelkkä ajatuskin syödä punahilkkoja ja muita perinteisiä susien herkkuja. Esitys on lämminhenkinen ja soveltuu kaikenikäisille. Tilaisuus alkaa lyhyellä englanninkielisellä johdatuksella paperiteatterin saloihin.

    Näytökset Köysiratagalleriassa:
    la 14.1. klo 19
    su 15.1. klo 15
    ma 16.1. klo 13
    ti 17.1. klo 13
    Esityksen kesto n. 40 min.
    Liput 8 e/4 e
    Varaukset arkisin: 010 5535 204 & liput.esko(a)turkuamk.fi

    Sanna Jokinen Alain Lecucqista kymmenes tammikuuta (http://www.unikankare.net):

    HARVINAISTA PAPERITEATTERIA TAIDEAKATEMIASSA

    Venetsian näkymiä ranskalaisessa 1800-luvun paperiteatterissa.Ranskalainen nukketeatteritaiteilija ja vanhojen paperiteattereiden keräilijä Alain Lecucq tuo Turkuun harvinaisia eurooppalaisia paperiteattereita. Näyttelyn ohella hänellä on neljä esitystä Taideakatemiassa ja lisäksi hän vetää nukketeatteriopiskelijoille työpajan paperiteatterin kiehtovasta maailmasta.

    Nukketeatteritaitelija Alain Lecucq sai innostuksen paperiteattereihin jo 1960-luvulla Englannissa. Tällä hetkellä hänen kokoelmansa käsittää jo yli 300 alan keräilykohdetta. Viimeisen 20 vuoden ajan hän on myös itse tuottanut paperiteatteria.

    Paperiteatteri oli 1800-luvulla eurooppalaisten kotien ajanvietettä. Paperiteatterit olivat kaksiulotteisia pienoismalleja ihmisteattereista ja niiden ohjelmistoista. Paperiteattereiden tarkoituksena oli mahdollistaa suositun näytelmän itse esittäminen kotioloissa. “Alussa paperiteatterit olivat hyvin pieniä, mutta historian kuluessa niitä on jalostettu suuremmiksi ja värikkäämmiksi”, Lecucq kertoo.

    Mielikuvat vievät tarinaa eteenpäin

    Alain Lecucq tekee itse mieluiten modernimpaa paperiteatteria aikuisille. “Halusin tuoda jotain uutta ja yksilöllistä paperiteatteriin. Vaikka se mitä teen, on todella modernia, en halua vetää sitä kovin kauas itse paperiteatterista”, Lecucq sanoo.

    Paperiteatteri on dynaamisten kuvien jatkumo, jolla on teatterillinen päämäärä. Kyse on illuusion luomisesta. Paperiteatterissa mielikuvitukselle annetaan paljon tilaa. Mielikuvat vievät esitystä ajatuksellisesti ja toiminnallisesti eteenpäin. “Pitää kuunnella tarkasti tarinaa ja luoda siitä itse mielikuvia. Se tekee paperiteatterista mielenkiintoista”, Lecucq toteaa.

    Lecucq ostaa omat paperiteatterinsa mahdollisuuksien mukaan kirjakaupoista tai internetin huutokaupoista. “Paperiteattereiden hinnat kallistuvat koko ajan, mutta hyvällä onnella saattaa löytää joskus jotain edullista. Tänä päivänä vanhasta paperiteatterista saattaa joutua helpostikin maksamaan 800 euroa”, Lecucq kertoo.

    Susi, joka ei halunnut syödä punahilkkaa

    Alain Lecucq vanhan paperiteatterin kulisseissa.Näyttelyyn liittyy myös Alain Lecucqin englanninkielinen paperinukketeatteriesitys Sentimental Wolf. Esitys kertoo tunteellisesta sudenpojasta, jolle tuottaa vaikeuksia pelkkä ajatuskin punahilkkojen tai muiden perinteisien susien herkkujen syömisestä.

    Lecucqin esittämä paperiteatteriesitys on ilmeikästä ja nimenomaan lapsille sopivaa. Tarinan hahmot ovat hauskoja ja vaikka esityskieli onkin englanti, on tarinan kulkua helppo ymmärtää. Lecucq sanoo haluavansa pitää varsinkin lapsille suunnatun paperiteatterin mahdollisimman yksinkertaisena. “Toivoisin sen toimivan esimerkkinä, jotta lapsetkin ymmärtäisivät, että he voivat tehdä vastaavaa itse myös kotona”, Lecucq kertoo.

    Taideakatemiassa on tällä hetkellä näytteillä 45 Lecucqin paperiteatteria, jotka hän on hankkinut eri puolilta Eurooppaa. Näyttely on esillä Köysiratagalleriassa 10.- 19.1. ja avoinna päivittäin klo 12-20.

    Sentimental Wolfin esitysajat 14.1. klo 19, 15.1. klo 15, 16.1. ja 17.1. klo 13. Liput 8/4 ï

    Report This Comment

  6. elikar

    Samaisessa Helsingin Sanomien viime tiistain numerossa kuin Katja Kähkösen esittely jatkui myös toinen tässä jatkumossani esille nostamani teema informaatiosta tällä kertaa Teknisen korkeakoulun akatemianprofessori Risto Niemisen puheenvuorossa Aivoituksia palstalla, jossa hän toteaa painotuksia myöten pitkälti asiallisessa kirjoituksessaan Outoja kvantteja sen lopuksi: “Kenties todellisuus ja siitä mittauksin saamamme informaatio ovat saman kolikon kaksi puolta, ja informaation puutteellisuus saa yksittäisen tapahtuman näyttämään satunnaiselta.”

    Report This Comment

Comments are closed.