Koltan vuosi & Saturnuslento 1970

Koltan vuoteni on näinä aikoina jo vierähtänyt umpeen ja kenties oman henkilöhistoriani monenlaista nähneen Minervan pöllönkin voisi sanoa vähitellen verryttelevän siipiään noustakseen valitettavasti pian tuonkin epookin ylle luomaan sille silmäyksensä vaikka liekin selvää että vähintäin muisto minulle silti vielä siitäkin jää.

Hetken sen alkutaipaleella minusta tuntui siltä että kyse olisi ollut aidosta taitekohdasta uuteen ja parempaan suuntaan omassa henkilökohtaisessa elämässäni mutta moinen anomalia jäi toteutumatta ja vaikutti ikävästi siltä että olisin jälleen ollut osin nopeutetusti samankaltaisessa syklissä, joka on liittynyt muutamiin aiempiin vastaaviin minulle merkityksellisiin kariutuneisiin ihmissuhteisiini 1990-luvun lopulla mukaanluettuna jopa matka kaamoksen rajan pohjoispuolelle, jolle tosin nyt oli olemassa jopa aiempaa parempia syitä. Kysymys oli myös luettavissa omaksi vastauksekseni siihen klassiseen kysymykseen uskonko rakkauteen ensisilmäyksellä: Oman kokemuspohjani perusteella en juuri muuhun voi uskoakkaan johtuen siitä että ellei suhteen alkupohja ole hyvä niin ainakaan minulla se ei koskaan ole myöskään päässyt siitä kasvamaan toivottavan kukoistavaksi toimivaksi parisuhteeksi, minkä opin viimeistään toikkaroinneistani eräiden naisten kanssa tämän vuosikymmenen ensimmäisellä puoliskolla. Kyse oli myöskin sikäli onnistuneesta sublimaatiosta että kohtaamisen myötä perehdyin nopeasti penkomistani arkistoista ja internetistä aiheesta löytämiini erilaisiin artikkeleihin & kirjallisuuteen yli sadan vuoden ajalta saaden huomata että olin ollut sangen oikeassa uumoiltuani kolttien parista löytyvän kantiltani vastaavasti kiinnostavaa pengottavaa informaalisten oikeusjärjestystenkin saralta kuin mihin jo aiemmin olin perehtynyt romanien ja juutalaisten kohdalla sekä vielä paljon muutakin… Koska olemassaolevaa materiaalia, joka oli helposti saatavilla minulle motivaatioineni löytyi kohtuudella omaksuttavissa oleva määrä perehdyin näin etäältä samantien kutakuinkin koko heidän historiaansa ja kulttuuriinsa jättäen lähinnä vain koltan 37 kirjaimisen kielen, jota sitäkin olen kyllä saanut myöhemmin kuulla niin puhuttuna kuin laulettuna leuddien ja Tiina Sanilan kolttarockin muodossa, opettelematta ja tulin lukeneeksi myös esimerkiksi sveitsiläis-venäläisen Robert Crottetin heidän tarinoistaan kokoaman ja muovaaman Kuun Metsän, jota voitaneen pitää varauksin heidän eräänlaisena Kalevalaan rinnastuvana kansalliseepoksenaan, jonka sarjakuvittamista eräälle vienalaisia tarinoita vastaavasti materiaalinaan käyttäneelle naiselle tulin aktiivisesti markkinoineeksi kuten myös dramatisoimista nukketeatterin muotoon sen sektorin tuttavattarilleni.

hannajanea Kolttatyttöjä Sevettijärven koululla

Syksyn jo saapuessa minä saavuin jaetulle Koltanmaalle yksinvaeltaen Jäämeren rannalle ja sieltä Sevettijärvelle ajoittaen saapumiseni niin että tulin parahiksi paikalle seuraamaan kolttain Trifon juhlaa. Onnistuin hyvin jututtamaan heitä saaden kuulla monenlaista pitkälti itse tosin jo tietämääni esimerkiksi heidän aikoinaan yleisesti kohtaamastaan syrjinnästä toisuskoisten ja erikielisten saamelaisten taholta ynnä katkeruudestaan venäläisiä kohtaan. Tietenkin nostatin Sevetin baarissa myös keskustelua heidän nykyisen puoliautonomisen semireservaattinsa toimivuudesta kylväen heidän keskuuteensa ajatusta itsenäisestä Koltanmaasta, mihin ajatusleikkiin ilmeni vastakaikua ehdotuksineen sen tulevasta veroparatiisimaisesta luonteesta yhdessä haikailuineen siihen liitettävistä vanhoista kolttasiitojen maista Petsamonkin suunnalta Norjan, Venäjän ja Euroopan Unionin kupeessa! 🙂 Myöhemmin muuan tuttavani vitsaili minulle siellä lausutun Koltanmaan vapautusrintaman syntysanat. 😉

Koltanmaansirpale Koltanmaan sirpale puoliautonomisen semireservaatin muodossa Suomessa

Myöhemmin palattuani takaisin Turkuun Sevettijärveltä, jonka kolttien taholta minulle ehdotettiin jopa muuttamista sinne heidän
avuksensa, aloin vähitellen etääntymään aiheesta ja näkemään muitakin naisia sen rahoituksen turvin, jonka olin onnistunut saamaan hieman ennen Koltan vuoteni alkua ja joka nyt on lopetettu johtuen siitä että se oli tarkoitettu hieman toisenlaiseen käyttöön mutta jonka takaisin saamiseksi minulle asetetut kevyehköt ehdot kykenen toivoakseni täyttämään kevääseen mennessä. Tämän Koltan vuoden iltahämärän ajan juhlieni naisista mieleeni on ehkä parhaiten jäänyt muuan, johon minut yhdisti erään omaa tietänsä kulkeneen tuttavani yllättävä kuolema ja joka sittemmin luopui näyttävästä irokeesistaan mutta inspiroi sillä minut ajatukseen irokeesiporoista, jonka ajatuksen minun puolestani joku taiteilija voi toteuttaa vaikkapa kuvamanipulaation keinoin…

pöllö Ei-hegeliläinen Minervan pöllöni

Vuosi sitten monet kaltaiseni tähtitieteen ystävät elivät laillani vielä siinä huumassa, jonka Huygens -luotaimen onnistunut laskeutuminen Saturnuksen Titan kuulle oli mukanaan heille tuonut, mikä tapahtuma oli jäänyt koltattarelta tuolloin huomaamatta vaikka aihe tavallaan sivusi joidenkin ei-terrestiaalisen orgaanisen kemian spekulaatioiden valossa kyseisen naisen omia opintojakin. Saturnukselle ja sen kuille oli kuitenkin tähdätty jo aiemminkin jopa siten että kenties erään kaikkein vakavimmin aiheen parissa työskennelleen ryhmän tarkoituksena oli ollut miehitetty lento Saturnuksen kuille jo vuonna 1970 ja niinpä heidän motoksensa olikin näin elähdyttävän optimistisesti muodostunut: “Saturn by 1970!” Puhun nyt Orion projektista, jonka idut kehittyivät noin kuusikymmentä vuotta sitten nykyään ukrainalaisessa Lwòw kaupungissa syntyneen ja sen puolalaiseen väestöön lukeutuneen juutalaisen StanisÅ‚aw Ulamin mielessä, joka työskenteli Manhattan projektin parissa ja auttoi myöhemmin myös vetypommin luomisessa. Hän kirjoitti muistion ajatuksistaan ydinräjähtein kosmosta halkovasta avaruusaluksesta 1947, joka lienee nykytietämyksenkin valossa vielä melko uskottava esitys ja kymmenen vuotta myöhemmin siihen osittain pohjaava Orion projekti käynnistettiin Theodore Taylorin luotsaamana salassa Kaliforniassa yli 1.2 miljardin dollarin budjetilla mitattuna nykyrahassa ja yli neljästätoista eri maasta tulleen tiedemiehen voimin. Heidän kaavailuihinsa todella kuului massiivinen yli viidenkymmenen astronautin alus, joka olisi suorittanut matkan Saturnukselle ja sieltä takaisin Maahan kolmessa vuodessa, josta antamassaan loppuraportissa he totesivat että eivät olleet löytäneet teknisiä syitä sille miksi moinen seikkailu ei olisi toteutettavissa. Syitä Orion projektin hautaamiselle on esitetty alkaen sen salamyhkäisen toteutustavan tuomasta vähäisestä julkisuudesta pyrkimyksiin estää ydinasevarustelun leviäminen avaruuteen kylmän sodan aikana ja liittovaltion halusta ohjata resurssejaan mieluummin kuulentojen toteuttamiseen. Ajatuksia Orion projektin henkiinherättämisestä on myöhemmin esitetty vaikka tietenkin painostus ydinenergian hyötykäyttöä vastaan on valitettavasti yhä vahvaa, mikä ilmeni niin Cassini-Huygensin kuin hiljan, tosin jo vaimeampana, New Horizons -luotainten laukaisujen yhteydessä, mihin kuoroon nykypäivänä liittyisi kaiketi hieman toisenkinlaisia hysteerikkoja jos moista alettaisiin puuhaamaan enemmän yksityiseltä pohjalta… Orion projektissa itse mukana ollut kuuluisa tiedemies ja visionääri Freeman Dyson on aprikoinut siitä kirjan kirjoittaneen tiedehistorioitsija poikansa George Dysonin mukaan seuraavaan tapaan: “Mitä me olisimme saaneet aikaan jos hallitus olisi antanut meille täyden tukensa 1959 kuten se teki samanlaiselle joukolle amatöörejä Los Alamosissa 1943? Olisimmeko me saavuttaneet tähän päivään mennessä halvan ja nopean kuljetusjärjestelmän, joka ulottuisi kaikkialle Aurinkokuntaan? Vai olemmeko onnekkaita kun unelmamme jätettiin koskemattomaksi?”

Titan

Tammikuinen Titan 2005 Maapallon aikaa

(Valokuvat: Markuksen ja Minnan kolttasivustoilta & Wikipediasta)

Report This Post

8 thoughts on “Koltan vuosi & Saturnuslento 1970

  1. elikar

    Tuomas Nevanlinna Helsingin Sanomien NYT-liitteessä 3.2.2006:

    Miksi jälkiviisautta pidetään pahana? Kaiketi siksi, ettei sen varassa voi tehdä päätöstä. Jälkiviisas on filosofi tai Minervan pöllö, joka lentää paikalle hämärän laskeuduttua; silloin kun varsinaiset historialliset toimijat ovat jo ratkaisunsa tehneet. On eri asia katsoa jälkikäteen paikalta otettua ilmakuvaa kuin taistella maan päällä kasvokkain.

    Report This Comment

  2. elikar

    Wikipedia Orion projektista & 2001:stä:

    “Early versions of 2001: A Space Odyssey had a ship ‘Discovery 1’ using this drive. The final vehicle did not use this idea since Stanley Kubrick was fed up with nuclear bombs after making Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb.”

    Kenties S.Kubrickin & A.C.Clarken elokuva olisi muokannut toteutuessaan moisten varhaisten kaavailujen mukaisesti mielipideilmastoa osaltaan myönteisemmäksi Orion projektin kaltaisille hankkeille…

    2001: Avaruusodysseia:
    http://en.wikipedia.org/wiki/2001:_A_Space_Odyssey_%28film%29

    Stanley Kubrick:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Stanley_Kubrick

    Arthur C.Clarke:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Arthur_C._Clarke

    Report This Comment

  3. elikar

    Sain lapsena 1980-luvun aamuhämärissä isovanhemmiltani lahjaksi Patrick Mooren kirjoittaman ja David Hardyn kuvittaman 1970-luvulla valmistuneen WSOY:n suomeksi kustantaman kirjan Avaruuden Valloitus, jossa visioitiin Titanista ja ydinkosmoslaivoista seuraavasti:

    “Arthur C.Clarke on osoittanut, että metaania voitaisiin käyttää ydinraketin vauhdittajana ja hän on ehdottanut, että tästä syystä miehitetyt lennot voitaisiin Jupiterin kuiden jälkeen suunnata Titaniin.”

    (…)

    “Punaisella taivaalla näkyy Saturnuksen sirppi ja sen renkaat ovat jonkin verran kallellaan, niin että niiden heijastukset ja varjot erottuvat selvemmin . “Jäätulivuori” syöksee jäätyneitä kaasuja punertavaan ilmakehään. Pintaan pursuava “laava” on nestemäistä ammoniakkia, metaania ja vettä.
    Ennen miehitettyjä aluksia Titanille laskeutuu automaattisia luotaimia, mutta on turha uskotella että niitä alettaisiin vielä vähään aikaan tosimielessä suunnitella. Nykyisillä kemiallisia polttoaineita käyttävillä raketeilla matka Titaniin kestäisi vuosia. Vaikka 1980-luvulla otettaisiinkin käyttöön ydinreaktoreilla toimivat raketit, matka kestäisi kuukausia. Myös paluumatka kestäisi kuukausia ja ongelmana on se, miten hyvin avaruuslentäjät kestäisivät näin pitkän painottomuuden tai mahdollisen keinotekoisesti tuotetun pienen vetovoiman. Mutta koittaako koskaan aika, jolloin ihmiskunta perustaa pysyviä tukikohtia näin kauas aurinkokuntaan?
    Jos vastaus on myönteinen, ensimmäinen etäinen tukikohta voitaisiin aivan hyvin perustaa Titaniin. Vaikeudet eivät olisi sen suurempia kuin Jupiterin kuihin rakennettavilla tukikohdilla ja itse tukikohta olisi arvokkaampi: se voisi toimia väliasemana vielä kauemmaksi lähetettäville luotaimille ja yhteyksiä Maahan voitaisiin pitää yllä lähes jatkuvasti.”

    (…)

    “Metaanipitoisine ilmakehineen, syvän sinisine taivaineen ja jäisine kallioineen Titan ehkä ennen pitkää on etuvartioasema ihmisen pyrkiessä aurinkokunnan ulkolaidoille.”

    Patrick Moore:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Patrick_Moore

    David Hardy:
    http://en.wikipedia.org/wiki/David_A._Hardy

    Report This Comment

  4. Natalia

    Koltat kunniaan!
    hienot on sivut, paljon asiaa!
    Ei ehdi enempiä kommentoida, kun vuotteloo noi asiakkaat tuolla!
    Moikkis moi!
    ja tules toki kipase taasen Sevettijärvellä! 🙂

    Report This Comment

  5. elikar

    Hei Natalia ja kiitoksia kehuista! 🙂
    Pidä huolta asiakkaista!
    Omana vakaana aikomuksenani on jatkossakin vähitellen kirjoitella tälle foorumilleni koltista ja Koltanmaasta väkeä valistaen omista näkökulmistani aiheeseen, josta voinee kenties mainita muillekkin soveltuville sikäläisille. Sevettijärvelle saatan vielä ilmaantuakkin huolimatta siitä että sinne taitanee olla täältä Inarimeren periferiseltä eteläpuolelta Turusta pidempi matka linnuntietä kuin vieläkin kaukaisempiin eteläisiin metropoleihin eli Moskovaan tai Berliiniin… 😉

    Report This Comment

  6. elikar

    Syyskuun viidentenätoista päivänä 2008 Natalia Sanilakin avasi sitten oman Kolttatytön päiväkirja -bloginsa tähän tapaan:

    Historian siipien havinaa…

    Ota kaiteesta kiinni, nyt sitä mennään! Pääset mukaani kolttatytön maailmaan; seuraamaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita 🙂 Harkinnallisen tupakoinnin ja kahvittelun seurauksena, ja ystäväni Eliaksen blogin innoittamana, päätin piristää tätä ankeaa maailmaa – milläpäs muulla kuin itselläni 😉

    Pistän kertomusta tulemaan, heti kun aikaa on enempi 🙂

    Report This Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *