Se neljäskymmenes kerta

Olin jo ennen viime lauantaita kevyesti kaavaillut meneväni seuraamaan tämän vuoden Euroviisuja erääseen turkulaiseen kapakkaan, joka soveltui miljöönä kelvohkosti Suomen edustajan tyylilajiin. Muutamien pohjien jälkeen astelinkin kohden ydinkeskustaa kun kai juuri mielessänikin käynyt tulevaksi eräoppaaksi kutsumani nuori nainen huomasi minut Aurasillalta sillä seuraamuksella että ryntäsi havaintokynnykseni ylittäen halailemaan kaulaani vaikka oli menossa muualle puhellen siitä miten hyvä on nähdä minua… 🙂 En nyt ainakaan valita hänen tuollaisesta käytöksestään minua kohtaan vaan lähinnä itsestäni, joka tunnun liki vuorokerroin hänet tavatessani suhtautuvani kyseiseen tapaukseen positiivisesti tai negatiivisesti vaikka voi olla että voisin hyötykäyttää enemmänkin moista sen sijaan että keskittyisin sellaisiin suuntiin, joilta löytyisi itseeni nähden ehkä enemmän myös mentaalista yhteensopivuutta ja siten kait potentiaalista sitoutumista eli luultavasti ihmissuhdedraamoja, joista jäisin luultavasti kuitenkin lopulta taas tyhjin käsin ainakin pienin variantein usein kertautuneiden vanhojen tapahtumien valossa, mistä huolimatta minun pitäisi edelleen niihin kurkottaa vaikka en ole edes kovinkaan varma siitä mitä tahoa kohtaan niin tehdä…

Päädyin kyseisen episodin jälkeen kuitenkin alkuperäisen suunnitelmani mukaiseen paikkaan ja siellä erään kerran aiemminkin tapaamani toisen nuoren naisen seuraan, joka muisti minut sekä oli paitsi rajoiltansa selkeämpi suhteeni että myös mentaalisesti ehkä vieläkin epäsopivampi itseeni nähden kuin Aurasillan luona tapaamani nainen mutta silti koetin kevyesti lähestyä häntä… Keskustelumme muotoutui lievän viihdyttäväksi vaikkakaan ei ehkä kovin korkeatasoiseksi paitsi oman miniluentoni ja siihen liittyneen erään ihmissuhteen pintapuolisen esittelyni osalta mukavana lämmittelynä ennen ihmisten kertymistä laajemmin television äärelle kisatilanteen osoittauduttua mielenkiintoiseksi. Itse olen lukeutunut niihin henkilöihin, joita Euroviisujen lallattelut eivät ole juuri kiinnostaneet ja tälläkin kertaa etukäteiskiinnostukseni kohdentui lähinnä protestiesiintyjinä pidettyihin tahoihin ja siihen olisiko Kroatian laulajatar sen näköinen että muuan häneen liittyvä kuulu kuvatallenne olisi Internetistä kaivamisen arvoinen, minkä lisäksi en suhtaudu myöskään kritiikittömästi kyseisen kilvan potentiaaliseen kansallisvaltioita tukevan mentaliteetin pönkitykseen. Lordi on oman musiikillisen yläkategoriansa sisällä sen sektorin lallattelua tai kuten heidän taholtansa on itse todettu niin monet alan harrastajat pitävän heitä liian pop-musiikkiin päin kallellaan olevana ryhmänä, mikä tekikin siitä kuitenkin osaltaan sopivan haastajan kyseisiin kisoihin. Selvää lienee myös se että tosiasiassa Lordin voittoisa hahmo on helposti integroitavissa kansalliseen myyttiin “myönteisestä suomalaisesta hulluudesta” ja eipä se taida kovin kaukana olla “Lapin ukostakaan”, mikä korostui nyt Lordin käyttäessä loppuvaiheessa neljän tuulen hattua. Minulle alkoi tulvimaan tekstiviestejä kisan edetessä useammilta eri tahoilta niin että tummaverikkö seuralaisettarenikin kiinnitti siihen huomiota ja lähettelin niitä myös itse sinne tänne. Muuan näistä ystävistäni oli korkannut pullollisen kuohuvaa ja kyseli baarin tunnelmista, jotka olivat arvattavasti keskimäärin nousussa tilanteen ollessa lievästi unenomainen aivan Euroviisujen selostajan sanojen mukaisesti Lordin rymistellessä kohti voittoa ja samalla kaikkien aikojen suurinta pistesaalista. Toinen moinen totesi minulle aiempiin keskusteluihimme liittyen että kisoihin olisi pitänyt lähettää jo aiemmin Suomen “kansallismusiikin” edustaja, mikä käytännössä olisi luullakseni voinut tarkoittaa lähinnä Nightwishiä taannoisella kokoonpanollansa, joka olisi voinut yltää voittoon ilman protestiääniäkin nostaen sillä metallimusiikin variantteineen keskimääräistä arvostusta Lordiakin enemmän, mihin suhtaudun jokseenkin myönteisesti. Innostuneimman oloinen ja hauskin saamani viesti kuului kuitenkin eräältä punapäältä tähän tapaan: “Sekoan! Olen vanhempien luona ja viidennestä kerroksesta tuli isäntä valittamaan meteliä! Sekoan! Euroviisut suomessa! Livenä sinne! Sekoan! Kaupungille!” 🙂 Koetin halata seuralaistani, joka ilmoitti tässä yhteydessä olevansa edelleen varattu todeten saavani nyrkistä yrittäessäni enempää, mitä kommentoin ironisen allegorisesti viitaten hänelle tuntematttomiin omien ihmissuhteitteni näyttäviin sarjaepäonnistumisiin todeten kutakuinkin että ei se mitään sillä olen tottunut kovempaankin menoon, minkä hän ymmärsi väärin olettaen minun tarkoittavan tällä olevani sadomasokistisesti suuntautunut, mitä en ole pitäessäni lähinnä vain normaalista vaikkakin ehkä sitä hieman vähemmän miedosta seksistä eritoten niinä harvoina kertoina kun löydän jonkun erityisesti pitämäni naishenkilön. Lähdin toisaalle jättäen tuon naisen, joka totesi lopuksi olleen mukavaa taas tavata minut, mikä asettanee oikeisiin mittasuhteisiinsa kertomani halausepisodin eli ei niin kovin suureen kontrastiin Aurasillan halailijattareen nähden sillä kysymys ei ollut nähdäkseni mistään kieroutuneesta hysteerikon kaltaisesta sekopäästä, jollaiseen olen sangen tunnetusti myös aikoinaan sekaantunut… Kauppatorilla oli riemuitsevia ihmisiä ja ainakin yhden auton ikkunasta heilutettiin Suomen lippua. Hakeuduin toiseen baariin, jonka jonossa ollessani olin jo antanut yleisesti vallinneen hilpeyden tarttua enemmän minuunkin mutta puolustuksekseni voin sanoa että luotasin sen avulla hieman muuatta ainakin aikoinaan kirjallisuutta opiskellutta naista, jonka joskus arvelin olevan miedon kiinnostunut itsestäni, mihin arveluuni en nyt saanut vastausta. Paikan sisältä löysin erään siellä useasti jututtamani pariskunnan, joiden kanssa keskustelu soljui ainakin Euroviisujen ja erään nykyisen työni ympärillä. Samat aiheet saivat sijansa myös nähdessäni siellä erään vaaleaverikön, joka oli minua varhaisempi Jäämeren ja Sevettijärven kävijä sekä sai viimeksi ennen omaa matkaani niiden äärelle rikottua helposti kuoreni emootioitteni ympäriltä lievän negatiivisella asenteella sillä seuraamuksella että kutakuinkin valahdin häneen syliinsä kertoen väsyneesti tunnoistani, minkä hän sanoi tuolloin kokeneensa, sinänsä aivan oikeansuuntaisesti, ensimmäiseksi aidoksi kontaktikseen minuun. Hänen nyt kysyttyään olinko tietoinen Suomen Euroviisuvoitosta sain kertoa tulleeni tarkoituksellisesti etukäteen sille sopivaan juottolaan, minkä lisäksi puhuin hänelle Da Vinci -koodi rinnastuksineni eräästä työstäni, mikä taisikin aiheuttaa lievän vaikuttuneen reaktion kyetessäni myös vakuuttavasti todistamaan sanani. Euroviisujen alkuohjelman näytös siivekkäine enkelhahmoineen toi jo mieleeni työni saatikka sen jatkona väliohjelma, jossa Bysantin muistona yleisö sai nähdä jättimäisiä kuvia ikoneista ja munkkimaisia kynttilänkantajia sekä huipentumana höyryjen keskeltä nousseen selin olleen hahmon, joka muistutti olemukseltaan vorlonien ohessa tarkoituksellisesti pyöreähköine kruunumaisine päähineineen ortodoksisten kirkkojen ylähierarkioiden väen vaatetusta. Minun ei olisi ollut vaikea vetää tästä leikilläni hyväntuulisen mielikuvituksekasta fiktiivistä johtopäätöstä siitä minne muuan tuntemani kirkkoruhtinas olikaan oikeasti matkustanut vietyäni viikolla hänen mitransa lähetettäväksi toisaalle lentokoneella… 😉 Lordin taholtahan annettiin jo kuulemma anteeksi isä Mitron negatiiviset puheet heistä ja vaikka en ortodokseja tässäkään asiassa halua erityisesti puolustella niin mainittakoot että olen tullut lukeneeksi positiivisenkin näkemyksen Lordista heidän suunnaltansa ennen viikonloppua sekä kiinnittäneeni Ole Norrbackin tavoin huomiota siihen että laulukilpailujen isäntämaan suunnalta herui lopulta täydet 12 pistettä tuolle nousukasmaiseksikin kutsutulle kuminaamaribändille. Tuona yönä törmäsin vielä kadulla minulle tuntemattomien ihmisten joukkoon, joista useampi oli yllätyksettömästi nähnyt minut aikaisemmin ja lähdin heidän mukaansa heihin kuuluneen uskovaisen pariskunnan kotiin, jossa huomasin kaipaavani terävämpiä kysymyksiä itselleni eräässä osallistumassani leikissä sekä sain todistaa osin lietsomaani debattia oikeiston ja vasemmiston välillä ensimmäiseen kuuluneen roomalais-katolilaisen miekkosen suhtautuessa vähintäinkin nihkeästi demokratiaan. Kotiini vaelsin heidän luotaan vasta varhain aamulla. Ja lopuksi mitä tulee kysymykseen siitä missä Euroviisut vuonna 2007 tulisi järjestää jos lähdetään siitä että ne yleensäkin järjestetään kutakuinkin nykymuotoisina ynnä jätetään huomioimatta taloudelliset + muut realiteetit niin olisin taipuvainen suosimaan esillä olleista kuulemistani vaihtoehdoista romanttisesti Rovaniemeä.

Lordi

Kuva Wikipedia

Report This Post