Erään kirjan tarina Konstantinopolin kaikuineen

“Voi! Koko maailman niin hyvin tuntema Pyhän Sofian kirkko, jossa kerran palveli yhdeksänsataa pappia, tuo jaloilla kivillä vuorattu ihailtava rakennus, on nyt sulttaani Mehmetin armoilla, ellei se ole jo raunioina. Munkkien kammiot ja pyhimysten kappelit muuttuvat porttoloiksi. Jalo Konstantinopoli tuhoutuu – elleivät turkkilaiset ota sitä pääkaupungikseen kristikunnan vielä suuremmaksi kiroukseksi. Loistava Kreikka, loppusi on tullut! Kenet onnettomuutesi säästäisi tuntemasta syvintä surua?”

Kirjoihin liittyvät tarinat eivät tunnetusti aina rajoitu vain niiden kansien väliin vaan joskus yksittäisellä lukijalla voi olla kerrottavanaan mielenkiintoinen tarina niistä vaiheista joiden kautta kirja on hänen käsiinsä päätynyt ja toisinaan nuo tarinat saattavat vielä sekoittua sekä toisiinsa että muihinkin kertomuksiin näin laajempia horisontteja avaten. Viime perjantaina astuttuani Turun keskustaa hellineestä pienestä kesäsateesta Brinkkalan pihan Kirjakahvilaan katsoin minun ja mukanani olleen signeeratun kirjan tarinan kytkentöineen olevan sellaisen että arvelin moisen olevan kertomisen arvoisen myös paikan sadepäivän kynttilöitä tuolloin sytyttäneelle työntekijättärelle. Kävin lyhyesti referoiden hänelle lävitse Helsingin Sanomien kolumnistin kriittisellä kirjoituksellaan Turkin tilanteesta ja sen hallituksen käymistä neuvotteluista Euroopan Unionin kanssa avannutta keskustelua, jonka seuraavan minun näkemäni puheenvuoron käytti Turkin Suomen suurlähettiläs kuvaamalla vastineessaan maansa kehitystä kolumnistia myönteisemmin. Mainitsin kyseisestä vastineesta omalle Konstantinopolin kontaktilleni tietoisena tämän tyytymättömyydestä oman organisaationsa asemaan Turkissa kysyen samalla aikooko hän kenties itse nyt reagoida kirjoitukseen, mihin hän ei katsonut aiheelliseksi ryhtyä arvellen oman suoranaisen julkisen sekaantumisensa asiaan voivan pikemminkin tuottaa heille enemmän haittaa kuin hyötyä. Pian tämän jälkeen Suomen Euroopan Unionin tuoreen puheenjohtajuuden aamunkoitteessa legenda Lontoosta puuttui asiaan. Yleisradion eläkkeellä oleva erityiskirjeenvaihtaja Erkki Toivanen nimittäin vastasi suurlähettilään kirjeeseen tuoden siinä julkisesti esille Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin ongelmia alkaen Turkin hallituksen vuonna 1971 sulkemasta Halkin pappisseminaarista patriarkaatin heikkoon omaisuuden suojaan sekä ehdotti jopa, luultavasti monitarkoituksellisesti, että Turkin hallitus voisi palauttaa kristityille nykyään museona toimivan Hagia Sofian kirkon. Bysantin luottomiehen työtehtäviin kuuluu heidän maailmansa pohjoisen sektorin tapahtumien raportointi Konstantinopoliin, mistä johtuen käännätin Toivasen kirjoituksen heitä varten yleisemmin ymmärretylle kielelle, josta tätä itseäänkin informoitiin Lontooseen ja ei aikaakaan kun postitse saapui minunkin käsiini hänen omistuskirjoituksella varustettu kirjansa Eurooppalaisuuden rajoilla. Esitykseni tuosta tarinasta vaikutti saavan osaksensa ehkä itse tarinaa suopeamman vastaanoton sen kuulijattarelta ja osin tuon myönteisen palautteen vuoksi kerroin sen myös seuraavana lauantaina soveltuvasti pian uudet saunatilat kantensa alle saavan ravintolalaiva Merihelmen eräälle työntekijättärelle, joka puolestansa paljastui itse nyt myös Hagia Sofian kävijättäreksi.

Hagia Sofia

Alkusitaatti Erkki Toivasen kirjasta Eurooppalaisuuden rajoilla Enea Silvio Piccolominin, joka myöhemmin tultiin tuntemaan myös paavi Pius II:na, kirjeestä 12.7.1453 ja loppukuva Hagia Sofiasta Wikipediasta

Report This Post

4 thoughts on “Erään kirjan tarina Konstantinopolin kaikuineen

  1. elikar

    Erkki Toivasen kirje Lontoosta Helsingin Sanomille kuului seuraavasti:

    Välittääkö Turkki Bysantin perinnöstä?

    Turkin suurlähettiläs Reha Keskintepe kehoitti (HS 29.6.) tiedotusvälineitä käsittelemään Turkin tilannetta tasapuolisesti ja huomioimaan maan hallituksen pitkälle edenneet uudistukset tien silottamiseksi EU-jäsenyyteen.
    Siinä hän on oikeassa. Tasapuolisuus edellyttää silti asiallista kritiikkiä, johon Turkin talouden ja sisäpolitiikan viimeaikainen kehitys on antanut aihetta.
    Turkki saisi nähdäkseni osakseen nykyistä enemmän ymmärrystä ja myötätuntoa, jos sen hallitus myöntyisi tekemään muutaman eleen korostaakseen siteitä, jotka liittävät Turkin Euroopan kansojen yhteiseen menneisyyteen eli Bysanttiin.
    Vuonna 1844 ortodoksisen kirkon patriarkaatti sai Turkin sulttaanilta armollisen luvan perustaa pappisseminaarin Marmaran meressä sijaitsevalle Heybeliadan saarelle. Se oli osa silloista hallituksen uudistusohjelmaa eli “tanzimatia”.
    Seminaari määrättiin suljettavaksi 1971. Sen rakennukset ovat olleet siitä lähiten tyhjillään. Miksi sitä ei ole pyynnöistä huolimatta suostuttu avaamaan uudelleen?
    Miksi patriarkaatille ei ole palautettu siltä takavarikoituja muita kiinteistöjä ja sille kuuluvaa kansainvälisesti tunnustettua asemaa?
    Olisiko aivan mahdotonta ajatella, että Turkin hallitus palauttaisi kristityille Pyhän Sofian kirkon, joka on ollut vuodesta 1935 museona?
    Se osoittaisi sopimustekstejä vakuuttavammin Turkin olevan valmis jäsenyyteen uskontoja tasapuolisesti kohtelevassa, monikulttuurisessa Euroopan unionissa.
    Toivottavasti suurlähettiläs Reha Keskintepellä on vakuuttava vastaus näihin monen suomalaisen luterilaisenkin mieltä hiertäviin kysymyksiin.

    Report This Comment

  2. elikar

    Helsingin Sanomat 2.9.2006:

    Istanbulissa avattiin perjantaina ensi kertaa uusi kristillinen kirkko Turkin tasavallan perustamisen vuoden 1923 jälkeen. Tapaus tulkittiin osoitukseksi EU-jäsenyyttä havittelevan Turkin suuremmasta uskonnovapaudesta. (Reuters)

    Report This Comment

  3. elikar

    Yleisradio uutisoi 9.11.2006 seuraavasti:

    Turkin parlamentti on hyväksynyt EU:n vaatiman lain,
    joka parantaa uskonnollisten vähemmistöyhteisöjen
    omistusoikeuksia.

    Lain myötä uskonnolliset yhteisöt voivat anoa takaisin
    omaisuutta, jota valtio takavarikoi vuoden 1974
    jälkeen. Laissa myös vähennetään valtion puuttumista
    yhteisöjen hallintoon. Presidentin on vielä
    vahvistettava laki.

    Parlamentti hyväksyi lain suurella ääntenenemmistöllä
    päivä sen jälkeen, kun EU:n komissio julkaisi
    raporttinsa, jossa arvosteltiin Turkkia sekä
    uudistusten hitaudesta että Kyrpoksen-politiikasta.

    Raportissa arvosteltiin muun muassa sitä, että Turkki
    edelleen rajaa ei-islamilaisten uskonnollisten
    yhteisöjen omistusoikeutta, vaikka uskonnonvapautta
    yleisesti maassa kunnioitetaankin.

    EU:n edustajat ovat kuitenkin etukäteen arvostelleet
    lakia, koska se ei takaa korvauksia omaisuudesta,
    jonka valtio on myynyt eteenpäin. Lisäksi EU:n
    edustajat ovat arvostelleet sitä, että laissa annetaan
    vain 1,5 vuotta aikaa tehdä anomus omaisuuden
    palauttamisesta.

    Turkkilaisista valtaosa on muslimeja, mutta maassa on
    myös pieniä juutalaisia ja kristittyjä yhteisöjä.

    EU on vaatinut jäsenekseen pyrkivältä Turkilta
    lainsäädäntöä, joka sallisi kaikkien uskonnollisten
    ryhmien toimia rajoituksetta.

    Mainittuani tästä uutisesta ihmiselle, joka tuntee ainakin erään Turkissa vaikuttavan uskonnollisen yhteisön omaisuuden suojattomuuden valtiovallan taholta ja sen suuntaan hän totesi minulle suurinpiirtein, että Turkissa ei välttämättä noudateta sen lainsäädäntöä valtiollisissa tuomioistuimissakaan. Moinen ongelma ei välttämättä tietenkään rajoitu vain Turkin valtiollisiin tuomioistuimiin…

    Report This Comment

  4. elikar

    Erkki Toivanen kirjoitti 3.5.2005 Kotiliedessä seuraavasti:

    Marttyyrien kirkko

    Paavin hautajaiset saattoivat antaa joillekin vaikutelman kristinuskon nauttimasta maailmanlaajuisesta arvostuksesta. Olihan Roomaan saapunut eri uskontojen edustajia ilmaisemaan kunnioitustaan kristittyjen vaikutusvaltaisinta johtajaa kohtaan. Silti monet hautajaisvieraista vainoavat kotimaassaan kristittyjä.
    Uskontoon perustuva väkivalta uhkaa arviolta 200 miljoonaa kristittyä, toiset 350 miljoonaa joutuu alistumaan lakisääteiseen syrjintään. “Kristityt ovat tällä hetkellä suurin ihmisryhmä, jolta on riistetty ihmisoikeudet tai kansalaisvapaudet uskonnon perusteellaâ€?, todetaan Kirkkojen maailmanneuvoston YK:n ihmisoikeuskomissiolle luovuttamassa raportissa.

    Muistan takavuosilta Egyptissä tapaamani koptit. He olivat kristillisistä kirkoista vanhimman ylpeitä jäseniä. Olivathan heidän esi-isänsä asuttaneet Niilin laaksoa kristittyinä jo yli tuhat vuotta ennen islamin tuloa. He kertoivat, että heillä ei ollut pääsyä Egyptin yliopistoihin tai johtaviin asemiin valtionviroissa. Seurakuntien tuli anoa presidentiltä erikoislupa vanhan kirkon korjaamiseen tai uuden rakentamiseen. Nasserin ja Sadatin aikana se vielä onnistui, mutta nykyinen presidentti ei ole myöntänyt tarkoitukseen ainuttakaan lupaa.
    Sananvapauden mukana kopteilta on viety myös mahdollisuus vastata Egyptin tiedotusvälineissä harjoitettuun kristinuskon vastaiseen propagandaan. Yhteiskuntien islamisointi johtanee lähivuosina Egyptin ja Etiopiankin koptien katoamiseen ja kirkkojen häviämiseen myös Palestiinasta, kristinuskon kehdosta.

    Kristittyjen koteihin ja kirkkoihin Irakissa kohdistetut hyökkäykset selittyvät maan miehityksestä. Emme vielä tiedä, ottaako Irakin uusi hallitus tavoitteekseen maan islamisoinnin. Se on shia-muslimien päämääränä. Silloin Mesopotamian lähes 2000 vuotta vanha kristitty yhteisö katoaisi. Saddamin tyranniassa se oli vielä nauttinut lakien suojasta. Kristittyjä vainotaan järjestelmällisimmin Saudi-Arabiassa, kiihkoislamin kehdossa. Siellä ei suvaita kirkkoja eikä jumalanpalveluksia. Raamattu ja joulukortitkin on kielletty. Viranomaiset valvovat Koraanin lakien noudattamista – kuten alkoholikieltoa – ja telkeävät kristittyjä turisteja vankilaan niiden tahattomastakin rikkomisesta. Kansalaisoikeudet kuuluvat vain muslimeille. Jos saudi-arabi kääntyisi kristinuskoon, hänet tuomittaisiin rikoksesta vankeuteen.

    Entä sitten? Kristinuskon ytimessähän on marttyyrius, ristiinnaulitseminen, ja anteeksianto vainoajalle. Islamin symboli on miekka, ei ristipuu.
    Pitäisikö meidän murehtia, jos Pakistanin viisi miljoonaa kristittyä elävät toisen luokan kansalaisina? He eivät kelpaa oikeudessa todistajiksi islaminuskoisia vastaan. Kymmenet ovat saaneet surmansa kirkkoihin ja kouluihin tehdyissä pommi-iskuissa.
    Olisiko meidän esitettävä vastalause, kun Pohjois-Nigeriassa käydyssä uskonsodassa kymmenettuhannet kristityt ovat menettäneet henkensä? Siellä kristittyjen koulutyttöjen on hunnuttauduttava ja perheiden alistuttava noudattamaan Koraanin shari’a-lakeja.

    Kuulunee asiaan, että kolonialismin kahleista vapautuneilla Molukeilla on murhattu tuhansia kristittyjä osana Indonesian islamisointiohjelmaa. Jos Sri Lankan buddhalaiset tuikkasivat viime vuonna 44 kirkkoa tuleen ja pakottivat toiset 140 sulkemaan ovensa niin ehkä “he eivät tienneet mitä tekivätâ€?. Vaikka kristinusko tuli Intiaan jo 100-luvulla, hindut on nyt opetettu pitämään kirkkoja yhtä vaarallisina omalle uskonnolleen kuin moskeijoita.

    Marttyyriuden kruunua kirkastettiin Kiinassakin, kun hallitus vangitsi kymmenittäin pappeja ja sulki toistasataa “kotikirkkoaâ€?, joissa maan 70 miljoonaa kristittyä pitävät jumalanpalveluksia. Pohjois-Koreassa kristittyjä on tiettävästi käytetty koekaniineina kehitettäessä kemiallisia aseita.
    Kristityt näyttävät kavahtavan ajatustakin, että toisilta uskonnoilta tulisi voida edellyttää samaa suvaitsevaisuutta, jota he itse pyrkivät noudattamaan. Entä sitten, kun vaino siirtyy “kehitysmaistaâ€? kotipiiriin?

    Report This Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *