Enkelitohtorin siivekkäin sanoin äänestäjäin intensiteeteistä Caplanin tuoreeseen teokseen Friedmania samalla siteeraten

Suurimmat yhteiskunnan kohtaamat vaarat ovat useammin sellaisen hallitusvallan tuottamia, jossa valta on yhden sijaan monien käsissä. Hallitusvallan ollessa monien käsissä on todennäköisempää että kukaan ei välitä yhteisestä hyvästä kuin vallan ollessa yksissä käsissä.

Tuomas Akvinolainen teoksessaan De regno ad regem Cypri, joka myös nimellä De regimine principum tunnetaan

Tuomas Akvinolainen

Adam Smith, who in the eighteenth century produced the most influental economics book ever written, argued that large joint stock corporations were almost hopelessly incompetent. With ownership widely dispersed, everybody’s business is nobody’s business; the managers can do what they like with the stockholders’ money. Smith predicted that corporations would succeed only with government support, expect in a few fields that required lots of capital and very little skill, such as banking and insurance.

He was wrong. Even with no special support from government (save for the privilege of limited liability) – even with special taxes imposed on them – corporations succesfully compete with owner-run firms and partnerships in a wide range of fields. At least part of his mistake was failing to predict the benign effects of the takeover bid.

You notice that a corporation is being mismanaged. You buy as much stock as possible – enough to let you take over the corporation, fire most of its executives, and install competent replacements. Earnings shoot up. The market value of your stock shoots up. You sell out and look for another badly managed firm. Such raids are discouraged by securities regulation and corporate managements but they (and their threat, which helps keep managers honest) may be the reason for the success of the corporation in the modern world.

The arguments that show corporations cannot work apply with still greater force to democratic government – there too, everybody’s business is nobody’s business. Most voters do not even know the names of most of the politicians who “represent” them. We cannot use takeover bids, or the threat of takeover bids, to keep our government honest and efficient, since votes are not associated with transferable shares – but one can imagine a world where they were.

Each citizen owns one citizenship, which includes one vote. If the country is badly run, someone buys a vast number of citizenships, elects a competent government, and makes a fortune reselling the citizenships at a higher price. The country need not be emptied in the interim; the enterpreneur can always rent his citizenships out between the time he buys them and the time he sells them.

David Friedman teoksessaan Hidden Order The Economics of Everyday Life

ACKNOWLEDGMENTS ix
INTRODUCTION: The Paradox of Democracy 1
CHAPTER 1: Beyond the Miracle of Aggregation 5
CHAPTER 2: Systematically Biased Beliefs about Economics 23
CHAPTER 3: Evidence from the Survey of Americans and Economists on the Economy 50
CHAPTER 4: Classical Public Choice and the Failure of Rational Ignorance 94
CHAPTER 5: Rational Irrationality 114
CHAPTER 6: From Irrationality to Policy 142
CHAPTER 7: Irrationality and the Supply Side of Politics 166
CHAPTER 8: “Market Fundamentalism” versus the Religion of Democracy 182
CONCLUSION: In Praise of the Study of Folly 205
NOTES 211
REFERENCES 237
INDEX 267

Bryan Caplanin tuoreen teoksen The Myth of the Rational Voter: Why Democracies Choose Bad Policies sisällöstä

Kuvat: Wikipedia, Amazon.com & Princeton University Press

Report This Post

3 thoughts on “Enkelitohtorin siivekkäin sanoin äänestäjäin intensiteeteistä Caplanin tuoreeseen teokseen Friedmania samalla siteeraten

  1. elikar

    Pahoittelemme Suomen lakiin pohjautuvaa ikävää häiriötä, jonka jokainen äänestänyt on omalta osaltaan ratifioinut.

    Remonttitiedote tänään ravintola Uuden Apteekin ikkunassa Suomen kiristyneeseen tupakkalainsäädäntöön liittyen


    A little imagination shows two different worlds that we can leave to our children. In one of these worlds, people fear everything and the shadow of everything, except the state which, for their own good, imprisons them in the ‘administrative tyranny’ that Tocqueville had foreseen. This world is calm and cool, but dull, savorless, smokeless, and odorless. Product packaging has been standardized, and authority has posted warnings and ‘forbidden’ signs everywhere. Politically correct newspeak has substituted sexual harassment for flirtation, alcoholism for enjoying wine, nicotine delivery devices for cigarettes, and risk for pleasure.

    The second world stands at the opposite pole, with its colorful diversity, liberty and responsibility. Every individual lives his life as he sees fit, assuming the risks of his joys and the anguish of his death. Instead of devices delivering nicotine, caffeine or ethanol to human resources glued to their social functions, it features individuals who smoke, sip black coffee, and drink Bordeaux wine.

    There is a common denominator between these two worlds: the mortality rate is 100% in both. But the men who live and die are not the same: in the first case, they are slaves; in the second, free individuals.

    Kuvat Ravintola Uusi Apteekki ja Amazon.com, josta myös sitaattiPierre Lemieuxin kirjasta Smoking and Liberty: Government as a Public Health Problem

    Report This Comment

  2. elikar

    Aiemmin euromonarkioiden tulevaisuutta käsitelleen radio-ohjelmansa myötä esille ottamani toimittaja Tuomas Enbuske mainitsi nyt 29.9.2008 minulta alkupuoleltansa ikäväkseni näkemättä jääneessä Epäkorrektia, Tuomas Enbuske!: Älä äänestä televisio-ohjelmassaan Bryan Caplanin tituleeraten tätä “maailmankuuluksi ekonomistiksi”, mikä olikin sangen sopivaa tuossa lähetyksessä, josta Yleisradion ohjelmatiedoissa tiedotettiin seuraavasti:

    Vaalien jälkeen eliitti kauhistelee tänäkin vuonna kansalaisten heikkoa äänestystahtoa. Ehkä Suomen suurin puolue; “äänestämättömät” on sittenkin oikeassa; on turhaa tuhlata vapaa-aikaansa äänestyskopissa.”

    Tälle sangen mainiosti lisäperspektiiviä antaen YLE:n Uutiset kertoi myös samoihin aikoihin tähän tapaan:

    Suurella joukolla suomalaisista on kehnot tiedot poliittisesta ja yhteiskunnallisesta päätöksenteosta. Turun yliopiston tutkimuksessa lähes kaksi kolmesta suomalaisesta ei osannut nimetä hallituspuolueita.

    Suurin osa osasi sentään nimetä pääministerin, mutta vain joka neljäs piti tärkeänä äänestää europarlamenttivaaleissa. 62 prosenttia suomalaisista ei osannut nimetä hallituspuolueita. 75 prosenttia ei tiedä, mitkä ovat eduskunnan tehtävät.

    Poliittinen tietämys kytkeytyy tulotasoon ja ammattiin. Kehnoimmat tiedot politiikasta oli köyhimmillä, parhaiten päätöksenteosta tiesivät koulutetut ja hyvätuloiset.

    Tutkimusryhmä on jo aiemmin todennut nuorten tietämättömyyden päätöksenteosta. Tällöin syrjään jäivät etenkin ammattioppilaitoksissa opiskelevat. Tutkimusryhmän johtaja Kimmo Elo onkin huolissaan siitä, että kuilu politiikkaa seuraavien ja sitä hylkivien välillä kasvaa kohisten.

    Vasemmiston ja oikeiston välille rajan tekeminen oli vaikeinta SDP:tä eduskuntavaaleissa äänestäneille. Kokoomuksen kannattajat pistivät puolueen selkeästi oikealle ja Vasemmistoliiton vasemmalle. Demarien kannattajat olivat keskustassa.

    Tutkimusta varten haastateltiin yli tuhat ihmistä viime keväänä.

    Report This Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *