Enkelitohtorin siivekkäin sanoin äänestäjäin intensiteeteistä Caplanin tuoreeseen teokseen Friedmania samalla siteeraten

Suurimmat yhteiskunnan kohtaamat vaarat ovat useammin sellaisen hallitusvallan tuottamia, jossa valta on yhden sijaan monien käsissä. Hallitusvallan ollessa monien käsissä on todennäköisempää että kukaan ei välitä yhteisestä hyvästä kuin vallan ollessa yksissä käsissä.

Tuomas Akvinolainen teoksessaan De regno ad regem Cypri, joka myös nimellä De regimine principum tunnetaan

Tuomas Akvinolainen

Adam Smith, who in the eighteenth century produced the most influental economics book ever written, argued that large joint stock corporations were almost hopelessly incompetent. With ownership widely dispersed, everybody’s business is nobody’s business; the managers can do what they like with the stockholders’ money. Smith predicted that corporations would succeed only with government support, expect in a few fields that required lots of capital and very little skill, such as banking and insurance.

He was wrong. Even with no special support from government (save for the privilege of limited liability) – even with special taxes imposed on them – corporations succesfully compete with owner-run firms and partnerships in a wide range of fields. At least part of his mistake was failing to predict the benign effects of the takeover bid.

You notice that a corporation is being mismanaged. You buy as much stock as possible – enough to let you take over the corporation, fire most of its executives, and install competent replacements. Earnings shoot up. The market value of your stock shoots up. You sell out and look for another badly managed firm. Such raids are discouraged by securities regulation and corporate managements but they (and their threat, which helps keep managers honest) may be the reason for the success of the corporation in the modern world.

The arguments that show corporations cannot work apply with still greater force to democratic government – there too, everybody’s business is nobody’s business. Most voters do not even know the names of most of the politicians who “represent” them. We cannot use takeover bids, or the threat of takeover bids, to keep our government honest and efficient, since votes are not associated with transferable shares – but one can imagine a world where they were.

Each citizen owns one citizenship, which includes one vote. If the country is badly run, someone buys a vast number of citizenships, elects a competent government, and makes a fortune reselling the citizenships at a higher price. The country need not be emptied in the interim; the enterpreneur can always rent his citizenships out between the time he buys them and the time he sells them.

David Friedman teoksessaan Hidden Order The Economics of Everyday Life

ACKNOWLEDGMENTS ix
INTRODUCTION: The Paradox of Democracy 1
CHAPTER 1: Beyond the Miracle of Aggregation 5
CHAPTER 2: Systematically Biased Beliefs about Economics 23
CHAPTER 3: Evidence from the Survey of Americans and Economists on the Economy 50
CHAPTER 4: Classical Public Choice and the Failure of Rational Ignorance 94
CHAPTER 5: Rational Irrationality 114
CHAPTER 6: From Irrationality to Policy 142
CHAPTER 7: Irrationality and the Supply Side of Politics 166
CHAPTER 8: “Market Fundamentalism” versus the Religion of Democracy 182
CONCLUSION: In Praise of the Study of Folly 205
NOTES 211
REFERENCES 237
INDEX 267

Bryan Caplanin tuoreen teoksen The Myth of the Rational Voter: Why Democracies Choose Bad Policies sisällöstä

Kuvat: Wikipedia, Amazon.com & Princeton University Press

Report This Post

Turun talvesta pilviin Titanin taivaan alla ja takaisin nykykatukohtaamisteni trilogisoitumiseen

Jos meteorologien esittämät ennustukset lähipäivien lämpötilakehityksestä pitävät edes pääpiirteittäin paikkansa Turun seudulla niin kenties tämän talven vuodenaikasidonnaiset ulkoiluaktiviteettini saavat vielä täydennyksekseen taas ainakin yhden kävelyretken pitkin ajoittain avautuvaa C.L.Engelin ruutukaavakadustoa vanhempaa luonnonkävelykatua historiallisesta keskuksesta akateemista ja kirkollista rakennuskantaa sivuten hieman agraarimmille seuduille, jollaiselle en toistaiseksi ole rohjennut lähteä jään vaikutettua ainakin vielä hiljan Förin kannelta tarkasteltuna yhä melko ohuelta olkootkin että Tuomaansillalta avautuneella näkymällä arvatenkin hieman vahvemmalle jäänselälle olen kuitenkin nähnyt jonkin verran ihmisjalanjälkiä.

Vuodenaikojen syklivaihteluiden mukanaan tuomat ilmastoperformanssit Maapallon pohjoiskalotin liepeillä saanevat pian vastineensa hieman toisaalla kun moinen tapahtuu myös Saturnuksen kupeilla sen Titan kuulla. Hiljattain näet Cassini-luotain havaitsi sen pohjoisella napavyöhykkeellä jättiläismäisen pilvimuodostelman, josta esitetyt mietteet ovat osaltaan myös tuorein tuntemani luku Titanin nestekehän vaiherikkaaseen teoriahistoriaan, jonka alkuluvuista löytyi spekulaatioita sen luonteesta todellisena hyytävänä etaani-metaanipohjaisena merimaailmana, jota näkemystä havainnot sitten vähitellen kuivasivat eräänlaisena huipentumanaan meriksi arveltujen alueiden osoittautuminen dyynien halkomiksi aavikoiksi, johon nähden etelästä löytynyt järvimäinen kohde vaikutti liki keidasmaiselta ennen pohjoisen mahdollisesti järvien ja jokien muodostaman kudelman löytymistä, joiden täyttymisellä pilvimuodostelman sateilla arvellaan nyt olevan oma osuutensa potentiaalisten pinnanalaisten lähteiden ohessa ja jonka arvellaan siirtyvän vuodenaikojen vaihtumisen myötä eteläiselle puoliskolle. Näinä päivinä tuon nestekehän tarina voi jälleen saada uuden luvun kun Cassini ohittaa Titanin havainnoiden kerralla monia siivuja omista aiemmista nauhamaisista kartoituksistaan sen pohjoiselta arvellulta joki- ja järvialueelta niiden välimaastoineen yhtenä tarkoituksenaan nähdä mahdollisia tuulen tuomia nesteen pintatason muutoksia, jotka varmentaisivat kysymyksen olevan niissä nykyisestä nesteestä mahdollisten muinaisten kuivuneiden altaiden ja uomien sijaan, mikä on yksi niistä avoimista kysymyksistä vaikkapa kryovulkanismin ohessa, joiden perusteella on helppo leikillisesti todeta Titanin ikään kuin hieman pihtaavan salaisuuksiaan. 😉

Ihmissuhteiden sektorillakaan talvenselkä ei vielä ole taittunut miksikään kevätpuroiksi vaikka viime aikoina eräät kohtaamiseni ovat tuntuneet kuin kevätauringon ensimmäisiltä lämmittäviltä säteiltä pitkän talven jälkeen, joiden saralta mainittakoot tammikuussa kadulla sattumalta tapaamani naisen paluu sittemmin tulkintani mukaan nuivemman oloisille linjoille ainakin minun suhteeni tuolloisesta päinvastaisesta vaikutelmastani huolimatta ja viime viikonloppuna tapahtunut kolmas satunnainen katutapaaminen muutaman kuukauden sisällä tällä kertaa entiseksi lukiolaiseksi kutsumani naisen kanssa, joka sanoi ensimmäisinä sanoinaan minut nähdessään pyytävänsä anteeksi suoraviivaista pyyntöään tulla luokseni yöksi, minkä hän olisi saattanut tehdäkkin ellei olisi lopulta kokenut minua sittenkin liian tuntemattomaksi itselleen, monesti tapahtuvaa polkujemme kohtaamista mahdollisesti myöhemmin ongelmalliseksi ynnä katsonut sekoilleensa viime aikoina liikaa ja huomannut tuttaviensa olevan likeisessä kapakassa, mikä episodimme kuitenkin lähensi meitä tuoden tuohon suhteeseen rajoitetun fyysisenkin elementin olkootkin että en kyseistä naista melko avoimeen nykyisten ykköspreferenssittärieni eliittikastiin kohotakkaan.

Report This Post

Pehmeästä paketista uskontotaloustieteellisten verkkoresurssien kautta Ikuisiin öihin

Viime aikoina Turussa käydyissä keskusteluissa kaupungin jokirannan yövalaistuksen tarpeellisuudesta on yleisönosastojen palstoilla näkynyt puheenvuoroja, joissa annetaan ymmärtää niiden tarvitsijoitten olevan luultavasti lähinnä arveluttavaa ainesta, mikä nyt tuo elävästi mieleeni viime jouluaaton varhaiset pikkutunnit moisten loisteessa ennen aamun valkenemista kun Alvarista poistuttuani astelin itse pitkin Aurajokirantaa matkallani kohti kotia. Olin tuolloin tietoinen jonkin matkaa takanani kulkeneesta tuntemattomasta naisesta, jonka kanssa rohkenin sitten avata yllätyksellisesti keskustelun kääntymällä ympäri ja puhumalla hänelle ensin juuri tuosta kyseisestä yövalaistuskeskustelusta, johon hän totesi tarvitsevansa itse vain harvoin rannan valaistusta. Hän tiedusteli omista työtehtävistäni, joista ainoata mainitsemaani hän ei hupaisasti tainnut aivan uskoa siihen antamansa “Etkä oo!!” kommenttinsa perusteella. 🙂 Hetkeä myöhemmin ohittaessamme muuatta jonoa hän mahdollisesti tunsi sen väkeä, jonka taholta taisi kuulua tämän tapainen toteamus: “Et niin kovin helppo pala olekkaan…” Pian tämän jälkeen neitokainen sanoi pyytävänsä minulta anteeksi että lähentelee minua, minkä tulkitsin oikein otolliseksi tilaisuudeksi laskea käteni hänen lanteilleen. Sitten saavuimmekin jo oman kotikorttelini kulmalle ja vuorossa oli kiihkeää suutelua, minkä yhteydessä käsillenikin löytyi mieluista puristeltavaa. Nainen kysyi lähtisimmekö jatkoille. Olin ajatukselle kyllä sangen perso mutta en kuitenkaan kehdannut laskea häntä omaan kotiini, joka ei ollut siisteimmillään kun en lopulta ollut tehnyt poikkeusta vastoin kaavailujani yleisten joulutapojen noudattamatta jättämisessäni joulusiivouksen kohdalla. Hän itse ei puolestaan ollut myöskään innokas päästämään minua luokseen, josta kuulemma hänen lähisukulaisensa hakisi hänet joulunviettoon, joten kävimme tuloksettoman lyhyen “meille vai teille” -keskustelun ja menetimme näin molemmille arvatenkin mieluisan joululahjan… Tosin voi olla että moisen pehmeän paketin avaaminen olisi temmannut minut mukaan monenkeskiseen ihmissuhdedraamaan, minkä viite jononsuunnalta kuulunut lausahdus saattoi hyvinkin olla tai sitten neito vain kaipasi joulunaikaan kenties hänen mielessään liittyvää läheisyyttä. Toivotimme toisillemme vielä hyvää joulua jossakin säädyllisen ja vähemmän säädyllisen välimaastossa sellaisen väen edustajina, jotka etenivät sinne noin kymmenessä minuutissa öisen Aurajoen valojen kirkkaudesta… 🙂

Nainen

Komplementaarisia tai vaihtoehtoisia näkemyksiä esittämilleni mietteille uskontotaloustieteen suunnalta saattaa löytyä moisista kiinnostuneille religionomics.com sivuston linkeistä. Lopuksi vielä pieni soveltuva sitaatti hiljan suomennetuista Neil Gaimanin Ikuisista öistä, jonka teoksista ainakin Death the High Cost of Living:istä ja Death Time of Your Life:sta olen aiemmin hieman puhunut:

Kun piispan sihteeri ilmaisi halunsa tavata minut, tiesin asian takuulla liittyvän ryypiskelyyni. Ei sillä, että juominen olisi minulle ongelma. Olen irlantilainen; satojen vakavasti otettavien juopposukupolvien poika. Mutta näinä päivinä kirkon tulee varoa jo pelkkää väärinkäytöksen häivettäkin. Tiedän että AA:n kokouksissa käy pappejakin. Mutta en voisi mennä sinne kirkonmiehenä. Ihmisten pitäisi saada sanoa minulle: “moi, Dermot”, ei “moi, Isä Byrne”, kun nousisin ylös ja kertoisin tarinani. Olen antanut otteen lipsua viime aikoina. Kyse ei ollutkaan ryypiskelystäni. Se mies, sihteeri, alkoi kertoa kymmenen vuoden takaisesta jutusta. Tytöstä. Näytti kuvankin. Sanoin muistavani: hän kaipasi kovasti huomiota ja keksi koko ajan kaikenlaisia tarinoita. Hän sanoo että sinä kajosit häneen, sihteeri sanoo. Mutta enhän minä Ja voin myös todistaa sen Jopa näinkin pitkän ajan jälkeen Ei, sihteeri sanoo. Et voi. Me maksamme hänelle kolme neljännesmiljoonaa dollaria, Dermot. Joten sinun täytyy alkaa miettiä lomapäivien viettämistä. Vakuutusyhtiö, ymmärräthän. Mutta enhän minä, sanon uudestaan. Ja, ja minähän olen pastori. Meidän täytyy antaa selvä viesti, että teemme asialle jotain, sanoo piispan sihteeri. Emme voi antaa ymmärtää suvaitsevamme tällaista asiaa. Jos pysyt kirkon piirissä, meidän on ilmiannettava sinut poliisille. Mistä, kysyn. Nuorten tyttöjen ahdistelusta, hän sanoo surullisena. Mutta enhän minä, toistin sanomani ja kuulin vinkunan äänessäni. Se kuulosti koiralta, jota potkaisee otettuaan pari liikaa. Koiralta, joka ei ymmärrä, miksi sitä niin kohdellaan. Tämä ei ole reilua, sanoin. Ei niin, hän sanoo. Mutta oikein. Kun pääsen ovelle ajattelen, ettei tässä iässä voi alkaa itkeä, ja pohtien elämän aloittamista alusta ja lisäksi huoneeni työpöydän alalaatikon perällä olevaa Canadian Club -pulloa, sanon, Isä, ajatelkaa hetki sitä, mitä Jeesus tekisi tässä tilanteessa. Piispan sihteeri pudisti päätään. Jos hänen pitäisi touhuta vakuutusyhtiöiden kanssa, hän todennäköisesti uhraisi sinut aivan samalla lailla kuin mekin nyt teemme. Eikä hän hymyillyt.

Kuvat: Wikipedia ja Amazon.com

Report This Post

Protestanttisesta virvatulesta parkkipaikkojen yllä synnillisten liekkien kautta Prometheuksen tarinaan

Viime viikon lauantain vastaisen yön humussa muistutin kahta ystävääni eräästä kolmannesta ystävästäni ja työtoveristani, jonka arvelin olevan samanaikaisesti kontrastissa meihin ulkotöissä keräämässä roskia markettien pihoilta, millä seikalla vitsailin kevyen leikillisesti viitaten sekä aate- että hänen omaan henkilöhistoriaansa kutsuen tätä kvasiweberiläisittäin sävyttyneesti kutakuinkin protestanttisen työetiikan virvatuleksi parkkipaikkojen yllä. Toisinaan itsekkin noille työkeikoille osaa ottaneena niin räntäsateet kuin pilkkaavat nuorisojoukotkin kokeneena voin kertoa ainakin minun osanneen asennoitua moisiin tavalla, joka on tarjonnut myös sellaisia vaikutelmia tunnelmineen, joita kenties joku minua taiteellisempi viitseliäs henkilö osaisi halutessaan tulkita työstäen niistä jonkinmoista tunnelmallista ja narratiivista materiaalia yleisölle. Tuossa samaisessa yössä paloi myöhemmin myös muuan ehkä joidenkuiden mielestä synnilliseksikin kutsuttavissa oleva tuli sytyttäessäni Punapään savukkeen vinoillen tälle nykyään omaa fyysistäkin läheisyyttäni ilman väkivaltaa sietävälle naiselle asiasta tietoisena tämän tekemästä moisen kieltävästä sopimuksesta miesystävänsä kanssa. Kerroin hänelle tuolloin aiemmin keskustelemamme kaavailemani Istanbulin matkan Bxvi:n visiitin aikaan jääneen toteutumatta, mikä nyt saattaa ehkä sittenkin luonnistua lähitulevaisuudessa vaikkakin paavitta huomattuani hiljan sinne suuntautuvan sangen huokean kelvolta ainakin nopeasti silmäiltyäni vaikuttaneen matkapaketin. Istanbulkaan ei ole jäänyt paitsi tuttavapiirini tulista sillä olen kuullut eksarkki työtoveriltani hänen osallistuneen itse ekumeenisen patriarkan kanssa siellä yhteistilaisuuteen juutalaisten kanssa, jossa he sytyttivät seremoniallisesti kynttilän arvatenkin siltä pohjalta, jonka nuo molemmat uskonnolliset tahot katsoivat voivansa keskenään jakaa. Turun Vartiovuoren muinaiset vartiotulet ovat nekin nousseet esille keskusteluissamme hänen omassa Konstantinopolin tai Fanarin etuvartioksi miellettävissä olevassa päämajassaan sen kupeessa likellä kadonnutta dominikaaniluostaria. Toisaalla tässä kaupungissa loimuaa näinä päivinä Tehdasteatterissa kun Turun taideakatemian nukketeatterilinjan kasvatit esittävät Prometheuksen taruun pohjaavan tarinan tulinukketeatterin ja sirkuksen keinoin.

Kuva: Wikipedia

Report This Post

Bxvi Konstantinopolissa: Ex oriente lux – Unelma itsenäisestä Fanarista

Syyskuun yhdennentoista jälkeisenä päivänä Bxvi:n Regensburgissa pitämän kuulun esitelmän lainauksineen Bysantin ammoiselta keisari Manuel II Peleologukselta kanavoitua ukkosenjohdattimen lailla joidenkin silmissä sivilisaatioiden välisten konfliktien teoreetikkojen näkemyksiä tukevia jännitteitä vaarallisesti paavin persoonaan kaatuneiden kaksoistornien käryineen oli tietenkin selvää, että kaikottuaan hetkeksi Mozartin Idomeneon oopperan berliiniläisen välisoiton jälkeen muualle nuo jännitteet olisivat focusoituva jälleen Ratzingeriin hänen visiitillään tuon sitatoimansa hallitsijan muinaisen valtakunnan sydämeen ja sen uskonnollisen johdon suoranaisen perillisen eli minun työnantajieni luo Bartolomeios I:n kaitsemaan Konstantinopolin Ekumeeniseen patriarkaattiin, jonka kanssa käytävät ekumeeniset keskustelut olivat vierailun keskeinen alkuperäinen tarkoitus, joista islamiin liittyvien jännitteiden jatkumo siihen osin kietoutuvine Turkin Euroopan Unionin kanssa käymien takkuilevien neuvottelujen kera veivät huomiota mutta joiden keitos saattaa toisaalta myös kiinnittää kyseisen patriarkaatin kannalta myönteisesti hieman yleistä huomiota sen nykyiseen sangen tukalaan asemaan kaiken tuon keskellä.

Pyhän Yrjön kirkko

Omat syynsä ovat löydettävissä sillekkin miksi suomenkielisessä maailmassa voi kyllä kuulla helposti puheita niin Turkin kurdien nykyasemasta kuin armenialaisten kovakouraisiksi väitetyistä siirroista I maailmansodan pyörteissä mutta ei juurikaan jäsenistöltään pienen mutta lainsäädännöllisesti kuitenkin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon veroisen Suomen ortodoksisen kirkon oman ja samalla koko ortodoksisen maailman johtavan kaksoiskotka patriarkaatin asemasta, jonka luonne ja koko olemassaolokin lienee monille tuntematonta, mikä selittääkin jo suuresti myös sitä että en omien yksityistenkeskustelujeni ulkopuolella ole kuullut kenenkään visioivan itse tai ottavan esille muista yhteyksistä näin jo pelkän realitiedon puutteesta sitä lopulta sangen vääjäämättä esiin nousevaa mielikuvituksellista ajatusta vertailtaessa idän ja lännen kirkkojen hallinnollisten keskusten asemaa vanhan Rooman itsenäisen Vatikaanin herran Bxvi:n saapuessa Uuden Rooman epäitsenäisen Fanarin valtiaan Ekumeenisen patriarkan vieraaksi eli Fanarinkin julistamista itsenäiseksi Vatikaanin mallia mukaillen! Turkissa sen sijaan sekä äärinationalistiset että islamistiset muutoin keskenäänkin paljon kinastelevat tahot ovat puolestansa molemmat sangen tietoisia moisen tahon olemassaolosta pyrkien sen karkoittamiseen niin nimenkeruin kuin mielenosoituksinkin, joista muuan huipentui hiljan Bartolomeios I:stä esittävän nuken symboliseen työntämiseen veneessä merelle valtiovallankin suhtautuessa siihen tavalla, joka ei välttämättä ole aina vaikkapa ensimmäisen maailmansodan rauhansopimustenkaan mukainen. The New York Times lehden lokakuun kolmantena päivänä julkaisemassa Ian Fisherin artikkelissa Turkin kansallisliike puolueen johtaja Oktay Vural toteaa, että jos Bxvi monien turkkilaisten pelkojen mukaisesti puuttuisi Fanarin mahdollisesta itsenäisyydestä käytäviin keskusteluihin vierailunsa aikana se olisi hänen toinen virheensä syyskuun yhdennentoista jälkeisen päivän puheen jälkeen. Ainakin mielenkiintoisena vaihtoehtolähitulevaisuuden fantasiana olisi kuitenkin sangen mielenkiintoista nähdä mitä seuraisi jos Bxvi julistaisi Fanarissa omalla äidinkielellään kuulua JFK:n puhetta varioiden: “Ich bin ein fanariot!” Se ainakin olisi sangen lentävä ekumeeninen lähtö moiselle seikkailulle kohti itsenäisyyttä samalla yhdysvaltalaisia neokonservatiiveja miellyttävävine Kylmän Sodan rinnastuksineen, että myös konstantinopolittomana ilmauksena vapaampi suurkreikkalaisrevansistisista assosiaatioista ja ceasaropapismista. Sopivasti Fanarin nimi tarkoittaa vieläpä kreikaksi “majakkaa”, mikä tietenkin olisi vertauskuvallisesti mitä mainioin nimi ortodoksista maailmaa luotsaavalle taholle, jolloin olisikin sopivaa sanoa uudessa merkityksessä: Ex oriente lux – Idästä valo! Itsenäinen Fanar Istanbulissa voisi tosiasiassa lisätä tuon jättiläiskaupungin omaa vetovoimaa ja merkitystä sekä myös vähentää turkkilaisnationalistien karsastamaa patriarkaatin nykyistä riippuvuutta Kreikan poliittisesta ja taloudellisesta tuesta, joka saa sen nyt heistä vaikuttamaan, enemmän tai vähemmän oikeutetusti, Kreikan sillanpääasemalta. Itsenäisyyden tuoma julkisuus nostaisi lisäksi Ekumeenisen patriarkaatin mahdollisuuksia kamppailla Moskovan patriarkaatin kanssa niiden keskinäisessä kylmässä sodassa asemasta ortodoksisen maailman vaikutusvaltaisimpana patriarkaattina, joka monirintamaisena taistona ulottuu nyt aina Isosta-Britanniasta Baltian kautta Ukrainaan, mihin kamppailuun Venäjän valtiovalta vahvasti sekaantuu, jolloin Ekumeeninen patriarkaatti näyttäytyisi näin sinä vähemmän ceasaropapistisena osapuolena, josta ortodokseja monesti kuulee soimattavan usein Konstantinus Suuren vaikutukseen samalla viitaten ja johon vitsaukseen niiden territoriaalisuuspainotteisuuskin antanee oman osansa. Joissakin spekulaatioissa on arveltu Turkin kenties lähentyvän Euroopan Unionin kanssa käytyjen jäsenyysneuvottelujen kariutuessa myöskin Konstantinopolia omien valtiaittensa taholta monesti himoinnutta Venäjää Iranin ohessa, missä tapauksessa itsenäistynyt patriarkaatti saattaisi hyvinkin joutua karkoitetuksi likeiseen Kreikassa sijaitsevaan monikansalliseen Athoksen jo nyt puoliautonomiseen luostarimikrovaltioon, joka ei sekään olisi huono vaihtoehto ainakaan patriarkaatin toimintamahdollisuuksia ajatellen vaikka moinen ei ehkä Suurkreikkaa halajoivia tahoja niin miellyttäisikään.

Bxvi:n Regensburgin esitelmä ei ollut hänen ensimmäinen tai ainoa toimensa paavina, joka loi oman varjonsa tämän Turkin vierailun ylle aiemmin kardinaalina lausuttujen varauksellisten sanojen maan soveltuvuudesta Euroopan Unioniin ohessa sillä Ratzingerin muuatta aikaisempaa siirtoa omiin paavin titteleihinsä liittyen ei katsottu hyvällä Ekumeenisen patriarkaatin taholta. Bxvi näet luopui aiemmin tänä vuonna Rooman paavin osaan yhtenä historiallisen pentokratian jäsenenä viittaavasta “Lännen patriarkka” tittelistään säilyttäen kuitenkin samalla itsellään sellaiset arvonimet, jotka alleviivaavat sekä roomalais-katolilaisten omaa näkemystä Kirkon organisatorisesta ykseydestä että heidän paavistaan sen johdossa keskustelematta asiasta ensin ekumeenisella tasolla ortodoksien kanssa, josta Ekumeenisen patriarkaatin päättävä ylin neuvosto eli Pyhä synodi sitten ärähtikin viime kesäkuussa todeten omana ortodoksien kantanaan organisatorisesti itsenäisten paikalliskirkkojen omine oikeudellisine järjestyksineen ja maantieteellisine rajoineen olleen keskeistä kristinuskon varhaisvaiheelle sekä moisten muodostaman mosaiikin olevan Kirkon oikeellisen järjestyksen myös tänään kontrastissa katolilaisten näkemykselle monoliittisesta ja monosentrisestä Kirkosta, jonka jaot paikallisiin yksiköihin nojautuvat lähinnä vain hallinnolliseen tarkoituksenmukaisuuteen. Kenties balsamia tässä asiassa näin jälleen kirvelevälle idän ja lännen Kirkkoja jakavalle vanhalle haavaumalle olisi löydettävissä niistä Bxvi:n Regensburgissa siteeraman Bysantin keisarin Manuel II Palaiologoksen sanoista, joissa hän tuomitsi miekkalähetyksen. Tältä pohjalta lähdettäessä olisi mahdollista sommitella esimerkiksi sellainen malli, jossa Rooman paavilla voisi olla ortodoksien jo nyt tunnustama keulakuvamainen erityisasema mutta organisatorisesti patriarkaatit olisivat toisistaan riippumattomia universaaleja toimijoita vailla välttämättömiä yksilöä pakottavia keskinäisiä maantieteellisiä rajoja, jolloin individeillä säilyisi vapaus liittyä niiden kirkkoihin ja patriarkaateilla sekä oikeutensa avata halukkaille porttinsa että ylläpitää haluamansa tasoista ekumeenista yhteyttä ainakin toisiinsa. Moiseen kokonaiskuvaan soveltuisi tietenkin myös mainiosti aiemmin fantasioimani Fanarin lanseeraminen markkinoille sen patriarkaatin frenchraisingyhteisöjen luotsauskeskuksena ja monille protestanttisillekkin virtauksille löytyisi tietysti tilaa tällaisesta järjestyksestä Amerikan mallinkin jo tuomien kokemusten valossa. Ja kenties näin hahmottelemani polysentralistisen anarkokapitalistisen järjestyksen potentiaaliseksi anarkoteokraattiseksi osajoukoksi kuvattavissa olevaan rakenteeseen olisi integroitavissa niitä samalla vahvistaen toistaiseksi lopulta monia skenaarioita ongelmattomammin sujuneen Bxvi:n tänään minareettien sävyttämän Hagia Sofian museoon johtavan Istanbulin visiitinkin valossa sellaisia islamilaisiakin tahoja, jotka painottavat niitä profeetta Muhammedin sanoja, jotka miekkaan tarttumisen sijaan julistavat yksilön ja hänen omaisuutensa loukkaamattomuutta.

Kuvat: Wikipedia ja patriarchate.org

Report This Post

“Uudet ateistit” & “Kielilläpuhumisen” neuroteologista empiriaa

Wired -lehden numerosta 14.11/2006 löytyy itseltäni edelleen lukematta oleva juttu “uusista ateisteista” Richard Dawkinsista Daniel Dennettiin tietysti aihepiiriin kuuluvine tuoreine jo aiemmin sivuamine The God Delusion ja Breaking the Spell kirjoineen. Psychiatry Research: Neuroimaging -lehti puolestansa esittelee glossolaliaan eli “kielilläpuhumiseen” liittyvää tutkimusta, jossa aivokuvauksen menetelmin on selvitetty ihmisaivojen toimintaa kyseisen tilan aikana ja havaittu esimerkiksi niiden otsalohkojen ja keskittymiskykyä ylläpitävien osien osittain tuolloin deaktivoituvan vielä selvittämättömien aivoalueiden ottaessa vallan.

Kuva: Pennsylvanian yliopisto

Report This Post

Parempi pääskynen jään alla kuin delfiini oksalla vai miten se nyt menikään… :-)

Turun Sanomien viime sunnuntain jutusta Korppoon edustalla havaituista valkonokkadelfiineistä löytyi ainesta Suomen Kuvalehden legendaariselle Jyviä ja Akanoita -palstalle sillä siinä todettiin että nuo vesinisäkkäät eivät tarvitse maata ja nukkuvatkin vedessä, mikä sai minut vitsailemaan eräälle tuttavalleni siitä että eivätkö ne siis hyppääkkään illan tullen ylös vedestä tarraten nokallansa puiden oksiin jääden sitten riippumaan niistä kunnes aamuauringon ensisäteiden myötä molskahtavat taas veteen ja muistelemaan Carolus Linnaeuksenkin väitetyn arvelleen pääskysten menevän talveksi suojaan vesistöjen jään alle… 🙂

Valkonokkadelfiineja

Kuva valkonokkadelfiineistä Wikipediasta

Report This Post

Jumalilluusioiden puntaroinnista Tritonin hoviin

Mikäli toistaiseksi vain muutamiin silmäilemiini arvosteluihin ja Richard Dawkinsin aikaisempiin näkemyksiin pohjautuva vaikutelmani hänen uudesta kirjastansa The God Delusion osoittautuu oikeaksi niin hän jatkaa siinä omien hyvin oikeansuuntaisten näkemystensä pohjalta tuhoamistaisteluaan uskontoja vastaan katsoen ilmeisesti niiden potentiaalisen symbioottisen funktion olevan ainakin pääsääntöisesti menneisyyttä kenties näin hieman toivomaani yksioikoisemmin kaiuttaen mahdollisesti tarkoituksellisenakin omana strategisena valintanaan valistushenkisen kokonaisvaltaisen historiankäsityksen mallia, jossa uskonnolliset pimeyden voimat hiipuvat sangen eskatologisen kuuloisesti menneisyyteen kun itse puolestani toistelen perin samansuuntaiselta pohjalta tilanteen olevan pikemminkin jatkuvien köydenvetojen kaltainen voiden vaihdella eritahoilla erisuuntaisten parasiittisten ja symbioottisten suhteiden välillä ja en katso mielekkääksi aina käydä moista taistelua rajallisten resurssien olosuhteissa uskontoja vastaan niiden voidessa siis toisinaan olla myös hyödyllisiäkin perimmäisestä valheellisuudestaan huolimatta.

Â


Â

Viime perjantaina käytyäni ensin asiaa tuolloin oivaltamattani Alvarin ensimmäisissä vuosikekkereissä erään ystäväni seurassa päädyin kilpikonnamaisemman vaikutelman luostarilaitoksinensakin suhteessa moniin agressiivisempia levittäytymisstrategioita käyttäviin protestanttisiin kirkkokuntiin itsestään antavan ortodoksisen kirkon Turun toimitilojen kupeessa sijaitsevaan anniskeluravintolaan, jossa minulle ennestään tuntematon nainen ystävättärineen uskaltautui lähestymään minua, josta syntynyt keskustelu kääntyi nopeasti uskontojen suuntaan, jolloin kävi ilmi kyseisen naisen olevan sekä ateisti että ammentanut egoistisiakin sävyjä omaavista aatevirtauksista, missä yhteydessä olikin sitten hauska kertoa ilmaistuani ensin oman samanhenkisyyteni ja lievän ärsyttävistä käänteistä huolimatta traumattomuuteni uskontojen suhteen eräästä työtehtävästäni, mikä herättikin hilpeyttä. Tuossa keskustelussa minulta tivattiin esimerkkejä uskontojen mahdollisista symbioottisista hyödyistä ihmisille jolloin olisin voinut nostaa esille vaikkapa hiljan Helsingin Sanomissa (1.9.2006) olleen Annamari Sipilän jutun, joka demonstroi käytännössä täsmälleen aiemmin teoriassa ajattelemaani ilmeistä potentiaalista symbioottista tilannetta uskonnollisissa kouluissa sen memeettiseen osapuoleen kohdistuvine ihmisparasiitti paineineen. Sipilä mainitsee juttunsa alussa monien liittyvän Suomessa kirkkoon kirkkohäiden vuoksi, minkä eräästä taustasta juuri moista ihmisloisintaa vastaan meemien kantilta tarkasteltuna olen itse aiemmin maininnut ja kertoo sitten miten Isossa-Britanniassa monet anglikaanisen ja katolisen kirkon ylläpitämät koulut pärjäävät kouluvertailuissa valtionkouluja paremmin sekä niiden edullisuudesta suhteessa huippukalliisiin yksityiskouluihin, mistä johtuen monet ovelat ateistisetkin vanhemmat turvautuvat näkyvään palvontaan edesauttaakseen näin kovassa kilpailussa koulupaikoista omien geneettisten jälkeläistensä pääsyä niihin kirkkohäiden ohessa käymällä säännöllisesti kirkossa, laittamalla lapsensa kirkon kerhoihin ja osallistumalla esimerkiksi kirkon myyjäisiin, minkälaisesta toiminnasta Sipilä kertoi omaavansa omakohtaisiakin kokemuksia omasta tuttavapiiristänsä. Moiseen liittyneet omat nyansoituneemmat pohdintani ovat tuoneet mieleeni kuulun puolalaisen tieteiskirjailijan ja satiirikon Stanislaw Lemin erään novellin, joka kertoi kutakuinkin robottien planeetalle robottiasussa lähetetystä vakoojasta, jolle lopulta ilmeni kaikkien siellä olleiden robottien olevan tosiasiassa planeetalle lähetettyjä robottiasuisia ihmisiä, jotka luulivat muiden olevan robotteja… Moinen satiiri oli suunnattu ensisijaisesti aikansa kansandemokraattisia järjestelmiä vastaan mutta sitä on tietenkin helppo soveltaa uskovaisia imitoivien ateistienkin tapaukseen, joiden parveilu saattaa osaltaan myös kerätä uteliaita imitaatiostrategiaa informaation niukkuudessa sen riskeistä huolimatta suunnistaakseen käyttäviä ihmisiä kirkkoihin alttiiksi memeettisille infektioille… Viime maanantaina sattui sitten rientäessäni töihin ensimmäinen lyhyt mutta hauska uusi kohtaaminen eräässä keskustan kulmauksessa sen naisen kanssa, jolle puhuin jo ensimmäisellä kerralla pidempään jutellessamme viime vuonna evolutionäärisestä näkökulmasta uskonnoista ja viime kerralla käydessämme yhdessä syömässä Stanislaw Lemistäkin, jossa törmäyksessä kumpainenkin osapuoli taisi nyt olla epävarma toisen aikeista niitä tarkaten, mikä tilanne laukesi ratkaisemattomana molempain huvittuneisuuteen moisesta päivän piristykseksi, mihin hän tulkintani mukaan taisi saada lisää omasta huomiostani häntä kohtaan… 🙂 Wäinö Aaltosen museon studiossa lienee vielä tovin esillä Stanislaw Lemiltäkin H.P.Lovecraftin ohessa innoitusta saanut Oona Tikkaojan näyttely Seikkailuja ajassa ja tilassa, osa 2: Tritonin hovissa, mihin voisin yrittää saada tuon naisen seurakseni jos ennätän tavoittaa hänet ajoissa.

Â

ÂKuvat: Amazon.com ja Oona Tikkaoja

Â

Report This Post